Tällaisia ovat joulun 2023 hittilelut: "Kannattaa ehkä varautua ajoissakin"
Kysyimme kauppaketjuilta, millaisia leluja ne ennustavat joulun hiteiksi. Tällaisia vastauksia saimme!
Joka jouluun tuntuu mahtuvan yksi hoivattava lelu-uutuus, yksi hittipeli, yksi rakentelusetti... Vanhoja tuttuja teemoja paljastunee paketeista tänäkin vuonna. Verkkokauppa.comin kaupallinen johtaja Tatu Kaleva kertoi Huomenta Suomessa, että uskoo esimerkiksi hoivattavan, elektronisen Bitzee-lelun olevan joulun suosikkeja. Katso koko lelukeskustelu yllä olevalta videolta!
Jo viime vuonna valloittaneet Pipsa Possu ja Ryhmä Hau jatkanevat voittokulkuaan myös tänä vuonna. Kalevan mukaan Gabby's Dollhouse -tv-sarjan lelut teema-Legoineen tulevat nousemaan suosioon.
– Se Lego tulee olemaan varmasti suuri hitti. Siihen kannattaa ehkä varautua ajoissakin, Kaleva kuvailee.
Netflix-sarjan leluista kohkattiin jo jouluna 2022.
Lue myös: Toimittajamme sai käsiinsä yli 14 vuotta vanhan avaamattoman konvehtirasian – sisällä odotti yllätys
Kalevan mukaan myös nostalgiateema myy.
– Eli 1980–1990-luvun lapsuudesta tutut tuotteet, hän täsmentää.
Aikuiset ostavat mielellään jälkikasvulleen leluja, joiden kanssa itse kasvoivat. Verkkokauppa.comin mukaan esimerkiksi nykyaikuisten muistamat Monster High -nuket ovat tehneet paluun. Myös Turtlesien Mutant Mayhem -pizzankuljetusautosta uskotaan lasten suosikkia.
Esimerkiksi näitä leluja ennustetaan joulun hiteiksi!
- Squishmallows-pehmot
- Syksyn suosikkielokuvien Barbien ja Ryhmä Haun lelut ja tuotteet
- Airbrush Plush -pehmolelu, jonka pintaan voi piirtää
- Magic Mixies-, Cookeez Makery- ja Beast Lab -sarjat, joissa lapsi valmistaa raaka-aineista leluja
- Cool Maker Popstyle -rannekorukone
- MGA's Miniverse Make It Mini Foods: Diner -yllätyspallo
- Lego Duplon Luomupuutarha
- Lego Friends Autumnin kotitalo
- Lego Minecraft Synkkä taistelu
- Lego DREAMZzz Painajaisten hailaiva
- Lego Poliisiasema
- Fingerlings, interaktiivinen apina
- Little Me Sweet Dreams Baby Doll -vauvanukke
- Sylvanian Families -aloitustalopakkaus
- Koolspeedin kauko-ohjattava stunttiauto
- X-Shot Insanity -leikkiase
Vuoden lelut usein suosiossa
Vuoden lelu -finalistit innostavat usein myös jouluostoksilla. Esimerkiksi vuoden hahmoleikkileluksi 2023 valittiin sympaattinen Reppana Pingviini, vuoden innovaatiolelu puolestaan on videoihin pohjaava Studio Creator Video Maker Kit.
Vuoden 2023 suositut pelit
Vuoden pelit löytynevät myös monen kodin paketeista. Vuoden lastenpeliksi 2023 valittiin Lankulle-peli, Vuoden partypeliksi puolestaan musiikkipeli Hitster.
Verkkokauppa.comin mukaan nosteessa on myös vuonna 1986 alun perin julkaistun Hotel-lautapelin uudistettu versio. SOK puolestaan ennustaa hitiksi SMART10-tietovisailupeliä.
Konsolipeleistä Kesko ennustaa hitiksi Super Mario Wonder -peliä, SOK taas Playtation 5 -pelejä NHL ja FC 24.
Katso myös: Jouluisessa testissä kaupan valmiit riisipuurot – tasaisessa taistossa löytyi lopulta edullinen suosikki: "Halvallakin voi saada hyvää"
Lähteet: Verkkokauppa.com, Kesko, S-Ryhmä
Uusimmat
-
15:02
Haluatko auttaa pörriäisiä omalla kotipihallasi? Olennaista on hallittu hoitamattomuus
-
14:43
Kommentti: Leijonien piilevä MM-katastrofi tiivistyy Mikael Granlundiin ja tähän puhuttelevaan faktaan
-
14:24
Presidentti Stubb sonnustautui mustiin nahkahansikkaisiin muistopäivänä – tässä syy
-
14:18
Viipurissa väitetysti räjähdys ja tulipalo öljyvarastossa – Venäjä kiistää droneiskun
-
14:08
Eden kuoli tulehdukseen – olympiaunelma murskaksi
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
Lataa lisää