Tältä näyttävät kuukauden ikäiset sumatrantiikerit Rimba ja Toba – laji äärimmäisen uhanalainen

Erittäin uhanalaiselle sumatrantiikerille syntyi kaksi pentua ranskalaisessa eläintarhassa 1:05
Katso videolta, miltä kuukauden ikäiset pennut näyttävät.

Ranskalaisessa Amiensin eläintarhassa koettiin harvinainen tapahtuma, kun erittäin uhanalaiselle sumatrantiikerille syntyi kaksi pentua.

Maaliskuussa syntyneet pennut nimettiin Rimbaksi ja Tobaksi. Pennut syntyivät eurooppalaisen sumatrantiikerien kasvatusohjelman tuloksena.

Pennut olivat naarastiikeri Menyan toinen poikue, ja kuukauden ikäiset pennut painavat nyt noin neljä kiloa.

Sumatrantiikeri on äärimmäisen uhanalainen. Amiensin eläintarhan eläinlääkäri Pierre-Louis Fiszmanin mukaan luonnossa elää nykyään alle 400 sumatrantiikeriä.

Sumatran saarelta kotoisin olevien tiikereiden kanta on romahtanut elinympäristön häviämisen ja metsäkadon vuoksi. Kantaa on pienentänyt myös laiton metsästys.

Amiensin eläintarhassa on nyt yhteensä viisi sumatrantiikeriä. Euroopan eläintarhoissa niitä on Fiszmanin arvion mukaan noin 125.

Katso jutun alussa olevalta videolta, miltä pennut näyttävät.

Korjaus 28.4 kello 13.07: Reuters korjasi myöhemmin toisen pennun nimen Rumbasta Rimbaksi. 

Lue myös:

    Uusimmat