Tältä näyttävät vedonlyöntitilastot päivää ennen euroviisufinaalia – Suomen sijoituksessa muutos aiempaan verrattuna
Vedonlyönti Euroviisujen sijoituksista käy kuumana.
Vuoden 2024 Euroviisujen molemmat semifinaalit ovat nyt takanapäin, ja kilpailun voittaja selviää lauantaina 11. toukokuuta kisattavassa finaalissa. Euroviisufinaalissa esiintyy yhteensä 26 maata, ja Suomen edustajan Windows95manin show nähdään esiintymispaikalla 17.
Useiden eri vedonlyöntiyhtiöiden kertoimia keräävän kansainvälisen sivuston kärkipaikalla on päivää ennen finaalia Kroatia, jota edustaa Baby Lasagna kappaleella Rim Tim Tagi Dim. Baby Lasagnan voittomahdollisuudeksi arvioidaan 42 prosenttia.
Vielä muutama viikko sitten vedonlyöntitilastojen kärkipaikkaa piti Sveitsin Nemo, joka on tällä hetkellä tilastoissa kolmantena. Hänen voittomahdollisuudekseen arvioidaan 12 prosenttia.
Vedonlyöntitilastoissa toiselle sijalle on yllättäen kivunnut Israel, jonka osallistumista Euroviisuihin on kritisoitu voimakkaasti maan Gazassa käymän sodan vuoksi. Israelia edustavan Eden Golanilla arvioidaan olevan 19 prosentin voittomahdollisuus.
Neljäntenä vedonlyöntitilastoissa on Irlanti, jota edustaa Bambie Thug kappaleellaan Doomsday Blue ja viidentenä Ukraina, jota edustaa alyona alyona & Jerry Heil kappaleellaan Teresa & Maria.
Suomi on tällä hetkellä vedonlyöntitilastoissa sijalla 10. Sijoitus on noussut muutaman viikon takaisesta, sillä tuolloin Suomi oli vedonlyöntitilastoissa sijalla 13.
Uusimmat
-
22:07
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:55
MTV seuraa: Leijonat hukkasi tilaisuutensa – Tanska säikyttelee kovassa paikassa
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
20:25
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
20:22
Kaksikko kidutti naista Tampereella itse tehdyllä julmalla laitteella
-
20:15
Helppo kampaus arkeen ja juhlaan – näin teet söpön lettikampauksen!
-
20:07
Pääkaupunkiseudun lähijunien liikenne palautumassa normaaliksi
-
20:04
MTV Urheilun tiedot: HJK värväsi kovan paluumuuttajan
-
19:52
Pienyrittäjät raivostuivat hallituksen leikkausaikeista: "Palkansaajat menisivät yleislakkoon"
-
19:43
Toni Korkeakunnas jälleen ratkomaan HJK:n ongelmia – edellinen jakso päättyi tylysti: "Pari kuukautta meni sulatella"
-
Lataa lisää