Tänäänkin ruoaksi on muovia – tutkijat tekivät ikävän löydön ruokaproteiineista
Liha, kana, kala, tofu... Proteiinimme sisältävät mikromuoveja, paljastaa tutkimus.
Mikromuovit tuovat monille mieleen meikit ja vesipullot. Tutkimuksen mukaan niitä saattaa kuitenkin olla jopa yllättävän monissa ruoissa, kertoo Delish-sivusto.
88 prosenttia näytteistä sisälsi muoveja
Environmental Pollution -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa testattiin 16 proteiinituotetta. Mukana oli mereneläviä, kanaa, possua, naudanlihaa, tofua ja kolmea kasvipohjaista valmistetta.
88 prosenttia testatuista tuotteista sisälsi mikromuoveja. Määrä yllätti tutkijatkin.
– Merenelävät ovat perinteisesti olleet tieteellisen tutkimuksen painopiste, mutta nyt alamme nähdä, ettei tämä ongelma rajoitu valtameriin, kuvailee tutkimusta Toronton yliopistolla tehnyt Madeleine Milne.
Mikromuovien terveysvaikutukset ovat edelleen epäselviä. Milnen mukaan osittain tämän vuoksi tutkimuskohteeksi valittiin tavanomaisia ruokia, kuten lihaa ruokakaupasta.
Eniten mikromuoveja pitkälle prosessoiduissa tuotteissa
Tuotemerkit tai myymälätyypit eivät vaikuttaneet mikromuovikontaminaatioon. Eniten mikromuoveja löytyi pitkälle prosessoiduista tuotteista, kuten kasvipohjaisista hampurilaisista ja kananugeteista.
– Tämä voisi johtua koneista tai liukuhihnoista, muista muovipinnoista, joiden kanssa tuote on kontaktissa, tai jopa ilman kautta kulkeutuvista kuiduista prosessointitiloissa, Milne sanoo.
Myös vaatteista irtoaa mikromuoveja. Kuluttajan omilla valinnoilla muovia onkin vaikeaa välttää.
– Tuloksemme näyttää, että mikromuovien kulutuksen vähentämistä ei voi ratkaista henkilökohtaisilla valinnoilla ruokakaupassa, Milne sanoo.
Katso myös: Mikromuovihiukkasia on kaikkialla Suomen rannikolla
Lähteet: Delish, Environmental Pollution
Uusimmat
-
07:32
Leijonien rakastettu isähahmo ihailee Jesse Puljujärveä – tietää elävästi tämän kokeman helvetin: "On rajua"
-
07:31
Eläinlääkäri kertoo, miksi ei antaisi koiralleen raakaa kanaa tai kalaa
-
07:25
Zelenskyi pelkää Venäjän valmistelevan hyökkäysaaltoja – tekee harvinaisen myönnön
-
07:25
Lakko-oikeutta koskevat rajoitukset tulevat voimaan tänään
-
07:16
Kysely: Suomalaiset vaativat oman maan edun ajamista EU:ssa – puolueen näkökulma vähemmän tärkeä
-
07:03
Anton Lundell astui isosti esiin! Floridan Stanley Cup -jahti askelta pidemmälle
-
07:03
"Ihan järjetön" – Leijonat varuillaan merkillisen superkyvyn kanssa
-
07:01
Henna Peltonen saa Tauskin herkistymään kesken haastattelun: "Olet unelmieni mies"
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
Lataa lisää