Taylor poseerasi leikillään kirveen kanssa vuonna 2019 – järkyttyi löydettyään itsensä vuoden alussa Netflixin julkaisemasta true crime -kohudokumentista
Taylor Hazlewood löysi itsensä yllättäen Netflixin alkuvuodesta julkaisemasta Liftaaja, kirves ja nettisensaatio -dokumentista, vaikka hänellä ei ole kertomansa mukaan mitään tekemistä asian kanssa.
Netflix julkaisi vuoden alussa Liftaaja, kirves ja nettisensaatio -dokumentin, jossa käydään läpi vuonna 2013 julkisuuteen nousseen kanadalaisen liftaajan Kai Lawrencen erikoisen tarinan.
Lawrencesta tuli hetkessä kuuluisuus uutisasema KMPH:n julkaiseman videon myötä, jossa Lawrence esitti kuinka pysäytti mukanaan olleella kirveellä häntä kyydinneen miehen väkivaltaisen hyökkäyksen sivullista kohtaan erikoisen tapahtumaketjun päätteeksi. Lawrence puolestaan tuomittiin vuonna 2019 newjerseylaisen miehen murhasta, ja hän istuu tällä hetkellä vankilassa 57 vuoden tuomiota.
Kentuckylainen Taylor Hazlewood, 27, puolestaan päätyi myös mukaan Netflixin dokumenttiin – vaikka hänellä ei ole mitää tekemistä asian kanssa, eikä hän tiennyt siitä etukäteen, kertoo People. Dokumentissa on käytetty Hazlewoodista vuonna 2019 otettua kuvaa, jossa hän poseeraa kirveen kanssa. Kuva ei liity millään tavalla Lawrenceen tai hänen tapaukseensa.
Hengityskonehoitajana työskentelevä Hazlewood on nyt haastanut Netflixin oikeuteen Texasin tuomioistuimessa, syyttäen yhtiötä kunnianloukkauksesta sekä kuvansa väärinkäytöstä. Hän hakee vähintään miljoonan dollarin edestä korvauksia.
Hazlewoodin mukaan hän ei ollut edes tietoinen Lawrencesta tai tämän poikkeuksellisesta tarinasta ennen Netflix-dokumentin julkaisua – josta hän ei myöskään tiennyt, ennen kuin alkoi saada tutuiltaan viestejä, joissa ihmeteltiin miksi Hazelwood vilahtaa dokumentissa.
– Hazlewood on tietenkin enemmän kuin vihainen siitä, että Netflix sotkee ja liittää hänet näin riettaaseen ja pahamaineiseen tarinaan sekä henkilöön, kanteessa todetaan.
The Washington Postin mukaan Hazlewood oli vuosia sitten nähnyt ystävänsä kirveen ja halunnut poseerata sen kanssa Gary Paulsenin Hatchet-kirjan (suom. "Kirves") innoittamana. Hazlewood oli julkaissut kuvan Instagram-tilillään.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Hazlewoodin kuva näkyy dokumentissa kohdassa, jossa sen kertoja puhuu "kylmäverisestä tappajasta". Lisäksi Hazlewoodin kuvan rinnalle ruudulle tulee teksti "et voi koskaan luottaa kehenkään".
– Tämä tulee seuraamaan häntä hänen lopun ikäänsä, Hazlewoodin asianajaja Angela Buchanan kommentoi.
Vuoden 2013 helmikuussa Lawrence liftasi Kalifornian Fresnossa, kun Jett McBride otti hänet kyytiin. McBride törmäsi autollaan sivulliseen mieheen ja hyökkäsi naisen kimppuun, joka yritti puuttua tilanteeseen.
Lawrence kertoi myöhemmin haastattelussa pelänneensä, että McBride voisi "katkaista naisen niskan kuin lyijykynän" ja sanoi ottaneensa laukustaan kirveen, ja lyöneensä sillä McBridea toistuvasti päähän. Haastattelusta tuli välitön nettisensaatio, ja Lawrencesta sankarihahmo. Videota on tähän päivään menessä katsottu yli 8 miljoonaa kertaa.
Kolme kuukautta myöhemmin Lawrence pidätettiin ja häntä syytettiin newjerseyläisen asianajaja Joseph Galfyn murhasta. Lawrencen mukaan hän oli tappanut Galfyn itsepuolustuksena. Vuonna 2019 hänet tuomittiin ensimmäisen asteen murhasta 57 vuodeksi vankeuteen.
Lawrence on itsekin haastanut Netflixin oikeuteen, väittäen yhtiön "käyttävän sankarin elämäntarinaa häikäilemättömästi hyväkseen rahan takia".
Uusimmat
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
Lataa lisää