Tällä kaudella aiemmin vain 24 väylää kilpagolfia pelannut Tiger Woods aloitti major-turnaus Mastersin lupaavasti torstaina.
Suurturnauksen avauskierroksen startti myöhästyi noin 2,5 tuntia sateiden takia. Tämän seurauksena muun muassa Woodsin kierros jäi kesken.
Yhdysvaltalainen ehti pelata 13 väylää tulokseen -1. Woods, 48, aloitti kisan birdiellä – tähän hän oli yltänyt Mastersissa aiemmin vain kerran, vuonna 1999.
– En rehellisesti sanottuna muista sitä toista kertaa, Woods kommentoi torstai-iltana.
Augustan klassikkokentän mäkinen maasto lisää haastetta Woodsille, joka loukkasi oikean jalkansa erittäin vakavasti auto-onnettomuudessa helmikuussa 2021. Lisäksi hänen nilkkansa leikattiin vuosi sitten.
– Kroppa on ok. Teemme hommia sen kimpussa vielä tänä iltana.
Perjantaina Woods lyö avauskierroksen loppuun 26 muun pelaajan tavoin. Lisäksi ohjelmassa on toinen 18 väylän rundi.
Woods on sanonut tavoittelevansa Mastersista kuudetta voittoaan. Hän hakee myös nyt jakamaansa peräkkäisten karsintaläpäisyjen ennätystä omiin nimiinsä. Woods on selvittänyt cutin eli päässyt viikonlopun kierroksille 23 kertaa peräjälkeen Augustassa.
Kisan johdossa on yhdysvaltalainen Bryson DeChambeau, joka summasi erittäin tuulisissa olosuhteissa huiman kierrostuloksen -7 (65 lyöntiä). Kisan suurin voittajasuosikki Scottie Scheffler on toisena (-6).
– Rakastan tätä golfkenttää, sen olosuhteita, katsojia ja jäseniä. Olen unelmoinut tämän kisan voittamisesta koko elämäni, kierroksellaan kahdeksan birdietä tehnyt DeChambeau tunnelmoi.
Kilpailu jatkuu Suomen aikaa perjantaina kello 14.50. Turnaus päättyy sunnuntaina.
Uusimmat
-
16:40
MTV seuraa: Leijonilla kasvojenpesun paikka – Suomi haastaa Kanadan
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:29
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
15:49
Saksan merivoimien komentaja: Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys unelmani täyttymys
-
15:42
MM-kisoissa ällistyttävä selkäsauna
-
15:35
Ilmajoen turvetuotantoalueen tulipalo on levinnyt metsään
-
15:30
Red Bull ja Aston Martin ajoivat seinään F1-harjoituksissa – kärjessä tuplayllätys
-
15:23
Venäjä takavarikoi satojen miljoonien edestä länsipankkien omaisuutta
-
15:02
Edullista aivojen kuntoutustapaa voi kokeilla kotonakin aivoverenkiertohäiriön jälkeen
-
14:54
Kommentti: Nyrkkeilyn ikivanha sanonta vaarassa Fury–Usyk-ottelussa – Mike Tyson osoitti sanat roskaksi
-
14:49
Valioliigan paras pelaaja valittu
-
14:45
Iida Vainio ja Archie Cruz hankkivat lemmikin: "Tervetuloa kotiin"
-
14:26
Pörssisähkön käyttäjille erinomaisia uutisia
-
Lataa lisää