Trump kertoo varmistaneensa miljardisijoituksen omalle sosiaalisen median palvelulleen – Truth Socialin betaversion julkaisu ei toteutunut
Yhdysvaltain entinen presidentti Donald Trump kertoi lauantaina, että sijoittajajoukko aikoo sijoittaa peräti miljardi dollaria eli noin 884 miljoonaa euroa Trump Media & Technology Group (TMTG) -yhtiön kaavailemaan Truth Social -palveluun. Asiasta uutisoivat muun muassa BBC ja Financial Times.
Donald Trump sai lähtöpassit useilta sosiaalisen median alustoilta, muun muassa Twitteristä ja Facebookista, Yhdysvaltojen kongressivaltauksen jälkimainingeissa.
Trumpin kannattajat valtasivat rakennuksen mielenosoituksen yhteydessä loppiaisena 6. tammikuuta 2021. Kaoottisessa tapahtumassa menehtyi viisi ihmistä ja yli sata loukkaantui.
Trumpin on katsottu lietsoneen kannattajiaan mellakkaan. Entisellä presidentillä ei edelleenkään ole virallisia tilejä Twitterissä tai Facebookissa.
Entinen presidentti kertoi viime lokakuussa perustavansa uuden sosiaalisen median palvelun, jossa hänen mukaansa saisi keskustella avoimesti ilman poliittiseen ideologiaan perustuvaa syrjintää.
Trumpin taustayhtiö kertoi lauantaina, että monipuoliselta joukolta institutionaalisia sijoittajia, olisi kerätty nyt miljardisijoitus. Mediatietojen mukaan sosiaalisen median yritys arvotettaisiin tällä hetkellä yli 3,5 miljardin euron suuruiseksi.
– Miljardisijoitus lähettää tärkeän viestin teknologian suuryrityksille, sensuurin ja poliittisen syrjinnän on loputtava, Trumpin raportoidaan kommentoineen.
– Kun taseemme paranee, TMTG pystyy taistelemaan paremmin suuryritysten tyranniaa vastaan, Trump lisäsi.
Betaversion julkaisu ei toteutunut
Reutersin mukaan Wall Streetin sijoittajat eivät ole hypänneet sankoin joukoin Trumpin uuden hankkeen kyytiin.
Tästä huolimatta ex-presidentti on saanut taustalleen useita sijoitusrahastoja, perheyhtiötä sekä yksityisiä suursijoittajia.
Ennen sometilien sulkemista Trumpilla oli Twitterissä 89 miljoonaa, Faebookissa 33 miljoonaa ja kuvapalvelu Instagramissa yli 24 miljoonaa seuraajaa.
Truth Socialin piti alkuperäisen suunnitelman mukaan julkaista palvelusta kutsuperusteinen beta-versio marraskuussa.
Joulukuun 5:nteen päivään mennessä alustan kotisivuilla on kuitenkin edelleen vain mahdollisuus kirjautua jonotuslistalle.
Uusimmat
-
21:32
Juuri nyt: Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:03
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
20:14
Aivosyövästä selvinnyt Karita suuntasi Mount Everestille: "Oli elämä ennen ja elämä jälkeen"
-
20:09
Manchester City on jälleen Valioliigan mestari!
-
19:43
MM-kisoissa taas älyttömät murskajaiset – pistepörssiin uusi kärkinimi
-
19:37
Leijonat putosi MM-lohkonsa viitoseksi – Itävalta lähellä ihmetemppua
-
19:30
Mio luopui haaveestaan saada oma lapsi lain pakottamana – kirjoitti syntymättömille lapsilleen sydäntäsärkevän kirjeen: "Isi ei olisi koskaan halunnut menettää teitä"
-
19:09
Syyt, joiden vuoksi lämpö ja helle voivat väsyttää – lääkäri neuvoo olemaan erityisen tarkkana tässä tilanteessa
-
19:03
Purra: Perussuomalaiset on Suomen Eurooppa-myönteisin puolue
-
18:54
Hellerajat paukkuneet taas useilla havaintoasemilla – alkuviikolla viilenee, mutta vain hetkeksi
-
18:42
Yhdysvaltain Sullivan saapunut Israeliin neuvotteluihin: Taistelut Gazassa jatkuvat
-
18:32
Leijonien konkari muistaa katastrofin kymmenen vuoden takaa: "Ei kannata panikoida"
-
18:31
Kova keihästulos! Suomalaisheittäjä paransi ennätystään metrikaupalla
-
Lataa lisää