Tukholman länsiosassa Vinstassa sijaitsevassa liiketilassa tapahtui perjantai-iltana räjähdys. Paikallisen poliisin mukaan räjähdyksestä aiheutui aineellisia vahinkoja, mutta kukaan ei loukkaantunut.
Useat ihmiset tekivät poliisille ilmoituksen kovasta pamauksesta hieman ennen puoltayötä.
Poliisi on aloittanut asiasta esitutkinnan nimikkeellä vaaran aiheuttaminen. Tapauksen mahdollista yhteyttä jengirikollisuuteen ei ole Tukholman poliisin mukaan poissuljettu. (Lähde: TT)
Useat silminnäkijät Vällingbyssä ja muualla Länsi-Tukholmassa kertoivat Aftonbladetille räjähdyksestä.
– Se oli todella epämiellyttävää. Istuin sohvalla ja kaikki tärisi. Se oli todella kova pamaus, kertoo Vällingbyssä asuva nainen.
– Olin kävelyllä, kun kuulin räjähdyksen. Tunsin paineaallon, kertoo toinen alueen asukas.
Hätäkeskus sai suuren määrän puheluita räjähdyksestä.
– Meille on soitettu. Ihmiset ottivat meihin yhteyttä kaikkialta Länsi-Tukholmasta, kertoi hätäkeskuspäivystäjä Åsa Sköld pian hälytyksen jälkeen.
Alle tunti räjähdyksen jälkeen poliisi oli käynnistänyt suuroperaation ja eristänyt Vinstan teollisuusalueella sijaitsevan kiinteistön.
Poliisi vahvistaa, että räjähdys tapahtui kampaamon yhteydessä. Poliisin tietojen mukaan kukaan ei loukkaantunut räjähdyksessä.
Uusimmat
-
19:36
Leijonille kylmä suihku – Kanada rankaisi virheistä armotta
-
19:30
Jaakko haaveili isyydestä ja päätyi testaamaan hedelmällisyytensä sattuman kautta – testitulos oli täysi yllätys ja sokki
-
19:13
Enemmän nautintoa ja voimakkaampia orgasmeja – riko seksirutiinit tällä tehokkaalla taktiikalla
-
19:10
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:50
Israelin "sotakabinetissa todellisia jakolinjoja" – nyt väännetään Gazan kohtalosta
-
18:49
Jesse Puljujärvi likaisen tempun kohteena – tästä lähti Kanadan pelaaja suihkuun
-
18:40
Tänään Suomessa ollut jo viides perättäinen hellepäivä – täällä ollut kuuminta
-
18:37
MTV seuraa: Karmeaa tunarointia Leijonilta – Kanada iskee tyhjiin
-
18:25
Max Verstappen kesti McLarenin paineen – nousi sivuamaan F1-legendan ennätystä
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
Lataa lisää