Markkinointiin ja mainontaan keskittynyt yhdysvaltalaisyritys Cox Media Group julkaisi blogikirjoituksen puhelimien kuuntelemisesta mainonnan apuvälineenä.
Yritys kuitenkin poisti kirjoituksen julkaisun jälkeen.
– Se on totta. Laitteesi kuuntelevat sinua, luki CMG Local Solutionsin sivulla julkaistussa blogikirjoituksessa.
Mediajätti Cox Media Groupin (CMG) markkinointiryhmä väitti teknologiamedia 404:n julkaisemien materiaalien mukaan, että se pystyy kuuntelemaan kuluttajien keskusteluja älypuhelimiin, älytelevisioihin ja muihin laitteisiin upotettujen mikrofonien avulla.
Keräämiään tietoja se sanoo käyttävänsä mainosten kohdentamiseen. Yritys kutsui tätä "aktiiviseksi kuunteluksi".
– Aktiivisen kuuntelun avulla CMG voi nyt käyttää äänitietoja mainonnan kohdentamiseen juuri niille ihmisille, joita etsit, yritys mainosti sivuillaan.
Tähän asti puhelimien kuunteleminen on lähinnä ollut myytti vailla todisteita, mutta CMG:n väitteet osoittavat monien epäillyt todeksi.
Selvää kuitenkaan ei ole, käytetäänkö yhdysvaltalaisyrityksen väittämiä toimintoja nykyisin markkinoilla olevissa laitteissa.
– Yhtiö toteaa sen olevan markkinointitekniikka, joka sopii tulevaisuuteen, 404 raportoi.
Yritys sanoo puhelimien ja laitteiden kuuntelemisen olevan laillista. Tämä perustuu CMG:n mukaan siihen, että laitteen käyttäjä itse antaisi kuuntelulle suostumuksen.
– Kuluttajat antavat yleensä suostumuksensa hyväksyessään ohjelmistopäivitysten tai sovellusten lataamisen ehdot, yritys perustelee.
Uusimmat
-
10:44
Sofia Virralta rajuja väitteitä perussuomalaisista: "Jokainen lapsi ei ole yhtä arvokas"
-
10:42
Aleksander Barkovin huima temppu jätti päävalmentajan tulisille hiilille – tähtihyökkääjältä ylistystä: "Maailman paras"
-
10:15
Reino Nordin lupaava näyttelijänura tyssäsi – paljastaa nyt, mitä tapahtui
-
10:09
Vauvojen kielijänteitä katkaistaan satoja enemmän kuin pari vuotta sitten – "Lasten suussa ei ole tapahtunut mitään sellaista anatomista muutosta"
-
10:03
Oletko koskaan nähnyt pulun poikasta? Tältä näyttävät Johannan parvekkeen valtaajat
-
09:57
Itse tehty hormi aiheutti tulipalon Pyhäjoella – rakentaja tuomittiin
-
09:53
Tiger Woods romahti
-
09:42
Näin hölskynyt tölkki ei kuohu! Jere ravisti limutölkkejä ja testasi hittiniksin
-
09:39
Oleksander Usyk luopui konekivääristä auttaakseen maataan – ristiriitainen showmies Tyson Fury ammentaa kiertolaistaustastaan: "Emme pelkää ketään"
-
09:12
Dallas päätti Coloradon NHL-kauden – jatkoajalla kovaa draamaa
-
09:05
Superottelun punnitustilaisuus päättyi rähinään – raskaansarjan jätit jouduttiin erottamaan toisistaan
-
08:52
Maailman paras pelaaja venytteli sellissä – sitten tapahtui jotain ihmeellistä
-
08:35
Leijonat-hyökkääjältä karua puhetta – "Tuntuu, että ei näitä tapahdu enää ikinä"
-
08:33
Pitääkö uimahallissa olla hiljaa?
-
08:26
Yhdysvallat vauhdittaa Gazan pysähtynyttä aseleposopimusta – Suomi vaatii Israelia pidättäytymään laajemmasta hyökkäyksestä
-
08:25
Kim Kardashian julkaisi otoksia yksityiskoneensa sisältä – poseeraa erikoisessa matka-asussa
-
08:14
Slovakian pääministeri Ficon ampujaksi epäilty mies oikeuden eteen
-
08:04
Silja Kosonen hirmukisassa Los Angelesissa – suomalaiselta komea kaari
-
07:48
Uimavesi kylmeni 10 asteella, vaikka sää pysyi helteisenä – meteorologi selittää ilmiön
-
07:47
Leijonille armotonta piikittelyä Kanada-ottelun alla
-
Lataa lisää