Tutkijat löysivät Puolasta 1600-luvun "lapsivampyyrin" jäänteet: Vainaja lepäsi kahlittuna haudassaan kasvot alaspäin
Tutkijat ovat löytäneet Puolasta 1600-luvulla haudatun henkilön jäänteet, joiden uskotaan kuuluneen vampyyrina pidetylle lapselle.
Science Alert -tiedesivustolla kerrotaan, että lapsi oli haudattu kasvot alaspäin ja ruumis oli kahlittu kiinni maahan. Johtavan arkeologin mukaan tarkoituksena oli ilmeisesti varmistaa, että lapsi ei nousisi vainoamaan alueen kyläläisiä.
Arviolta 5-7 -vuotiaan lapsen luut löydettiin merkitsemättömästä joukkohaudasta Pieńin kylästä.
Tutkijat löysivät samalta alueelta viime vuonna myös niin kutsutun ”vampyyrinaisen” jäänteet. Kyseinen ruumis oli lukittu varpaastaan kiinni ja hänen kaulalleen oli asetettu sirppi. Sirpin tarkoitus oli katkaistan naisen kaula, jos ruumis yrittäisi nousta ylös.
Tutkijan mukaan merkitsemättömiin hautoihin saatettiin haudata aikoinaan sellaisia henkilöitä, joiden käytös oli ollut kummallista tai he olivat jostain syystä pelottaneet muita ihmisiä.
Henkilöt ovat saattaneet olla myös poikkeavan näköisiä sairauksien takia. Myös esimerkiksi yllättävä tai erikoinen kuolema oli omiaan herättämään ihmisissä pelkoa.
Uusimmat
-
22:27
MTV seuraa: Leijonat pulassa – Mikael Granlundin maali hylättiin!
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
20:10
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
20:00
Salkkarit-kaksikon suunnitelmat paljastuvat: "Pysykää kaukana minusta"
-
19:59
Rajaturvallisuuslaki vaatii myös opposition vahvan tuen
-
19:56
Leijonalegendojen MM-kisoista mahalasku – tässä on toinen varma puolivälieräpari!
-
19:49
Tämän tuotteen myynti rajussa kasvussa – taustalla omakotiasujan arkea muuttava lakiuudistus
-
Lataa lisää