Suomen ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) keskustelee vierailullaan muun muassa Ukrainan tuesta.
Ulkoministeriön tiedotteen mukaan Valtonen tapaa matkalla Liettuan ulkoministerin Gabrielius Landsbergisin maan pääkaupungissa Vilnassa.
Tapaamisessa on tarkoitus keskustella muun muassa ajankohtaisista ulko- ja turvallisuuspoliittisista aiheista, kuten Ukrainan tuesta sekä Lähi-idän tilanteesta.
Lisäksi tapaamisen agendalla ovat esimerkiksi kahdenvälinen ja alueellinen yhteistyö sekä ajankohtaiset Nato-asiat ja EU:n laajentuminen.
– Liettua on läheisimpiä kumppaneitamme, ja yhteydenpitomme on tiivistä, Valtonen sanoo tiedotteessa.
– Maitamme yhdistävät useat tekijät, ja on tärkeää keskustella ajankohtaisista ulko- sekä turvallisuuspolitiikan aiheista säännöllisesti kahdenvälisesti.
Uusimmat
-
13:52
Saadaanko sunnuntaiksi kuudes hellepäivä putkeen? Näillä alueilla se on mahdollista
-
13:51
"Vartijat kohtelevat romaninaisia kaupoissa hävyttömästi" – Hallitus unohtamassa romanit rasismiohjelmastaan
-
13:47
Henry Mannille uran kuudes MM-mitali
-
13:45
Joel Hallikainen nauttii uudesta aluevaltauksestaan – laulaa vanhaikodeissa: "Se on syy, että jaksan tätä"
-
13:38
Junaliikenteessä myöhästymisiä turman vuoksi
-
13:36
Violetit salamat hehkuivat kraatterissa: Tulivuori Ibu purkautui näyttävästi Indonesiassa
-
13:25
Tiedätkö, miksi tänään liputetaan?
-
13:20
Uudet vieraat löysivät leirintäalueilta kadonneiden venäläisten tilalle – "Tällaiset tiukat ajat suosivat"
-
13:20
Ihmisarka Funja-koira sai apua mielialalääkkeistä – milloin lääkkeitä harkitaan?
-
12:58
Slovakian varapääministeri: Fico ei ole enää välittömässä hengenvaarassa
-
12:43
Oleksandr Usykin voitolla kova hinta – ukrainalaismestari kiidätettiin sairaalaan
-
12:22
Kirja-arvio: Ex-suurlähettiläältä riittää kritiikkiä päähenkilöilleen Putinille ja Niinistölle
-
12:05
Kati sai elämäänsä järkyttäneen tiedon lääkäriltä, jonka tunteeton letkautus ei unohdu: "Toivon, että näinä päivinä käytettäisiin vähän toista sanoitusta"
-
11:46
Jesse Puljujärvi kiehui – kanadalaissikailusta viimeinen sana: "Katuvainen ilme"
-
11:41
Ennätystehtailu jatkui suurturnauksessa – edessä huima ratkaisu jättimäisestä rahapotista
-
11:41
Ukraina sanoo tuhonneensa Venäjän Project 266-M-sotalaivan
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
Lataa lisää