USU: Vasta kolme itärajan yli tullutta turvapaikanhakijaa saanut myönteisen päätöksen
Maahanmuuttovirasto on tehnyt ensimmäiset myönteiset päätökset turvapaikanhakijoille, jotka ovat tulleet itärajan yli elokuun alun jälkeen, kertoo Uutissuomalainen.
– Myönteisiä päätöksiä on tehty kolme, turvapaikkayksikön johtaja Antti Lehtinen kertoo Uutissuomalaiselle sähköpostitse.
Maahanmuuttovirasto ei kerro turvapaikan saaneiden kansalaisuuksia, jotta yksittäistapaukset eivät ole tunnistettavissa.
Kansalaisuudet kerrotaan Uutissuomalaisen mukaan, kun päätöksiä on tehty enemmän kuin viisi tietyn maan kansalaisille.
Osa hakijoista kadonnut vastaanottokeskuksista
Lehtisen mukaan itärajan yli on saapunut elokuun alun jälkeen 1 314 turvapaikanhakijaa, joista 285 on saanut päätöksen. Niistä kielteisiä on 82 ja rauenneita 200.
Raukeamispäätöksistä lähes kaikki ovat tapauksia, joissa turvapaikanhakija on kadonnut vastaanottokeskuksesta.
Kun turvapaikanhakijan olinpaikka on ollut tuntematon kaksi kuukautta, turvapaikkahakemus katsotaan rauenneeksi.
Moni kadonnut on jatkanut matkaa Suomesta muualle Eurooppaan.
Lehtinen kertoo Uutissuomalaiselle, että vastaanottokeskuksista kadonneiksi merkittyjä on nyt kaikkiaan 266. Heistä 130 on syyrialaisia, 36 intialaisia, 22 marokkolaisia ja loput eri kansallisuuksia.
Uusimmat
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
Lataa lisää