Uusi nettikiusaamisen muoto leviää TikTokissa
Nettikiusaaminen saa uusia muotoja tasaisin väliajoin ja sitä mukaa, kun uusia sosiaalisen median alustoja ja sovelluksia julkaistaan.
Uusi nettikiusaamisen muoto leviää nuorten parissa. Siinä Tiktokiin on perustettu tilejä, joilla arvuutellaan vihjeiden perusteella, kenestä koululaisesta on kyse. Tileillä on julkaistu videoita, kuvia ja tekstejä.
Osassa tapauksista vihjeet voivat olla positiivisia tai neutraaleja, mutta Someturvaan ilmoitetuissa kiusaamistapauksissa vihjeet ovat olleet ilkeitä ja joskus myös seksuaalisia, kertoo Someturvan vastaava juristi Kaisa Rissanen.
Someturva on digitaalinen asiantuntijapalvelu, jonka esimerkiksi moni kunta on hankkinut auttamaan lapsia, nuoria ja aikuisia erilaisissa häirintä- ja kiusaamistilanteissa.
Rissasen mukaan nettikiusaaminen saa uusia muotoja tasaisin väliajoin ja sitä mukaa, kun uusia sosiaalisen median alustoja ja sovelluksia julkaistaan.
Viime syksynä Tiktokissa alkoivat yleistyä niin kutsutut shippaus-tilit, joilla spekuloitiin, ketkä koululaiset olisivat hyviä pareja. Rissasen mukaan tileillä on jaettu ilman lupaa esimerkiksi nuorten Instagram-tileiltä tai jopa koulukuvista otettuja kuvia.
– Osa nuorista on suhtautunut tileihin neutraalisti, mutta osassa tapauksista on selkeästi haluttu vain kiusata ja naureskella tai on esimerkiksi paljastettu todellisia, yksityisiä ihastumisia, Rissanen kertoo.
Väkivaltavideoita levitetään
Muita yleisiä nettikiusaamisen muotoja ovat Rissasen mukaan erilaiset kiusaamisryhmät, joihin saatetaan lisätä kymmeniä tai jopa satoja nuoria ja joiden ainoana tavoitteena on pilkata yhtä nuorta tai nuorten ryhmää. Myös loukkaava kommentointi, valheiden levittely, ryhmien ulkopuolelle jättäminen ja valeprofiilit ovat nettikiusaamisen muotoja.
– Perinteinen kiusaaminen yhdistyy nettikiusaamiseen esimerkiksi väkivaltavideoissa, joita on valitettavasti levitetty netissä jo useamman vuoden ajan: kuvataan reaalimaailmassa tapahtuvaa kiusaamista ja levitetään sitten materiaalia netissä, Rissanen sanoo.
Eniten kiusaamista Snapchatissa
Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuoden 2021 nettikiusaamiskyselyn mukaan joka toinen suomalaisnuori oli tullut netissä kiusatuksi ja noin 80 prosenttia nuorista oli nähnyt verkossa kiusaamista. Vuoden 2022 WHO-koululaistutkimuksen mukaan joka viides koululainen kohtaa päivittäin somessa ongelmatilanteen, Rissanen kertoo.
Someturvan käsittelemien nettikiusaamistapausten perusteella kiusaamista tapahtuu eniten Snapchatissa ja seuraavaksi eniten Tiktokissa, WhatsAppissa ja Instagramissa.
– Snapchatissa viestit katoavat nopeasti lähettämisen jälkeen, mikä ehkä kannustaa matalalla kynnyksellä ajattelemattomaan käytökseen.
Someturvassa käsitellään eniten 11–15-vuotiaiden nuorten kiusaamistapauksia, ja useimmiten kiusaaja on nuoren tuttu. Rissasen mukaan aikuiset monesti ajattelevat, että ilmiö ei kosketa vielä alakouluikäisiä, mutta erityisesti WhatsApp otetaan usein käyttöön heti puhelimen saamisen jälkeen.
Someturvan mukaan yli puolet kiusatuista kertoo nettikiusaamisen vaikuttaneen heidän psyykkiseen jaksamiseensa. Osalla on ollut itsetuhoista ajattelua tai käytöstä, uniongelmia tai vaikeuksia mennä kouluun.
– Nettikiusaamisen vaikutuksia hankaloittaa sen pitkä aikajänne: jos esimerkiksi nöyryyttävää kiusaamismateriaalia on levinnyt netissä, se voi putkahtaa joskus uudelleen pintaan. Pelko tästä voi pahimmassa tapauksessa vaikuttaa nuoren elämänvalintoihin, Rissanen sanoo.
Uusimmat
-
06:03
Jukka Jalonen latasi räväkän kommentin Leijonien MM-jättiottelun alla – muistutti toimittajaa "30 vuoden urastaan"
-
05:55
Romanikerjäläisilmiö muuttui – Itä-Euroopassa kiertää nyt sana Suomesta
-
05:51
Käännytyslaki etenee tänään eduskuntaan – hallitus kertoo esityksestä aamulla
-
05:35
USA: Gazaan saatu satoja tonneja humanitaarista apua väliaikaisen laiturin kautta
-
05:33
Securitas-pomon epäillystä miljoonapetoksesta hämmentävää lisätietoa – nyt puhuu vastatiedusteluakin tehnyt vartija
-
05:30
Huomasitko? Leijonien MM-ottelussa erikoinen näky – luottohyökkääjältä raivokas reaktio: "Kyllähän noita pitää!"
-
05:25
Poliisi: Espoossa kadonnut nainen on löytynyt
-
05:13
Vornanen palaa tänään eduskuntaan
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
Lataa lisää