Uutta tietoa: "Monttu kiskoissa" pysäyttää kaikki kaukojunat koko tiistaiksi – mahdollisesti veturin aiheuttama
VR peruu turvallisuussyistä kaikki tiistain kaukoliikenteen junavuorot ratavaurioiden vuoksi.
Maanantai-iltana vauriokohdan arveltiin olleen välillä Kouvola–Oulu, missä liikennöineen junakaluston pyörissä havaittiin lovia.
Väyläviraston ratojen kunnossapito-osaston johtaja Jukka P. Valjakka kertoo MTV Uutisille, että rataverkkoa on tarkistettu kattavasti viime yön aikana ilmenneiden kalustovaurioiden vuoksi.
– Puolenyön aikaan löydettiin väliltä Kouvola–Lahti tällaisia ympärilyöntivikoja. Tarkemmin ottaen kohdalla Niinimäki–Mankala, lähempänä Kouvolaa, pohjoisella raiteella.
Valjakka selventää, että kyse voisi olla veturin aiheuttamasta ympärilyöntiviasta.
– Vähän kuin ruopimisjälki tai pieni monttu kiskoissa, Valjakka kuvailee vauriokohtaa.
– Vika syntyy, kun veturi jää paikalleen sutimaan. Veturin pyörä tekee monttua kiskoon, Valjakka kertoo STT:lle.
Kun juna ajaa montun yli, juna voi vaurioitua esimerkiksi siten, että renkaisiin tulee lovia. Valjakka sanoo, että veturinkuljettaja oli havainnut ongelman rataosuudella ja ilmoittanut siitä eilen illalla.
Poikkeuksellinen vika – lopullinen korjaaminen voi kestää pitkään
Kyseinen monttu on Valjakan mukaan tämänhetkisten tietojen mukaan aiheuttanut kyseiset vauriot ja on ongelman taustalla. Väylävirastosta kerrotaan STT:lle, että vika on jo alustavasti korjattu ja, että kohdan yli voi ajaa alennetulla nopeudella. Lopullinen korjaaminen voi kestää pitkään, kerrotaan STT:lle.
Ympärilyöntiviat eivät ole Valjakan mukaan täysin poikkeuksellisia, mutta vastaavaa tapausta, että "se aiheuttaisi noin laajasti veturin pyöriin tuollaisia jälkiä" hän ei muista "miesmuistiin" tapahtuneen. Valjakka kuvaili maanantai-iltana MTV Uutisille tilannetta poikkeukselliseksi.
– Yleensä jos ratainfrassa on tuollainen vika, niin junankuljettajat tunnistavat sen jonkinlaisena kolauksena, mutta tässä ei ilmeisesti ole minkäänlaista tällaista havaintoa ollut, Valjakka kertoi maanantaina.
Korjaustyöt on aloitettu maanantain ja tiistain välisenä yönä, mutta tarkkaa aika-arviota töiden valmistumiselle ei ole, Valjakka kertoo.
Lähijunaliikenteen vuoroja on määrä ajaa tänään normaalisti.
Ensimmäiset kalustovauriot havaittiin sunnuntaina
VR:n raidekaluston kunnossapitojohtajan Otso Ikosen mukaan ensimmäiset vauriot kalustossa havaittiin jo sunnuntai-iltana, kun yhdelle varikolle tulleista junista tehtiin rutiinitarkastuksia. Sen jälkeen niitä havaittiin lisää.
– Olemme tehneet tarkastuksia esihenkilöiden ja paikalla olleiden voimin, koska tänään [maanantaina] on ollut myös asentajilla lakkopäivä, Ikonen kertoi maanantaina.
Päätös tiistain kaukojunavuorojen perumisesta tehtiin Ikosen mukaan juurikin siksi, ettei junien tarkastamiseen ollut riittävästi resursseja.
– Emme missään tapauksessa laita liikkeelle kalustoa, jota emme ole päässeet tarkastamaan, Ikonen sanoi.
– Tällaisessa tilanteessa tämä on ainoa oikea päätös.
Tarkastukset on kohdistettu kalustoon, joka on käynyt Kouvola–Kajaani–Oulu-välillä.
– Sekä VR:n kalustossa että yhden tavaraliikenteen operaattorin kalustossa on ollut vaurioita. Ne ovat liikkuneet nimenomaan täällä suunnassa, Valjakka sanoi maanantaina MTV Uutisille.
VR:n tiedotteen mukaan kaukoliikenteen junavuorojen perumista oli suositellut myös Liikenne- ja viestintävirasto Traficom.
Uusimmat
-
09:56
Tässä on Iranin presidentin täysin tuhoutunut helikopteri
-
09:51
Latviassa aktivisti auttoi maastorajalle juuttuneita syyrialaisia – sai syytteen
-
09:48
Autoilija kuoli Suutarilassa – törmäsi pysäköityyn kuorma-autoon
-
09:38
Yhdysvalloilta varoitus: Pride-tapahtumissa kohonnut terroriuhka koko maailmassa
-
09:31
Tässä pyörii kuusi kilometriä Oppenheimeria – Bio Rexissä päästiin menneen elokuvamaailman aikaan
-
09:26
Herra Ylppö istui autonsa takapenkille ja teki jalkatilasta yllättävän löydön: "Kappas"
-
09:17
MTV seuraa: Murhasyytteet luettiin oikeudessa – syyttäjän mukaan 19-vuotias kuoli veitseniskuihin, syytetty pakeni ikkunasta
-
09:14
Kolari kuumensi tunteet: Tähtikuljettajat ajautuivat rajuun nyrkkitappeluun
-
09:10
Herpekseen löytymässä viimein parannuskeino?
-
09:05
Iranin hallitus: Presidentin kuolema ei vaikuta millään lailla maamme hallinnon työskentelyyn
-
09:02
Veroilmoittamisen viimeinen määräpäivä on huomenna
-
09:01
MM-kisoissa on nyt päällä erikoinen "naapuritilanne" ja se liittyy Leijoniin – sveitsiläisvalmentaja kajautteli suomeksi Prahassa
-
08:59
Avoimia työpaikkoja yli neljännes vähemmän kuin vuosi sitten
-
08:58
Jere tarjosi ihmisille yllättävää apuaan – päätyi erikoisiin tilanteisiin
-
08:53
Paskolammella käryää
-
08:51
Kannattajiaan kadottava Biden lähti Trumpin mutapainiin mukaan: "On suuri ihme, että Biden suostui tähän"
-
08:36
Hallitseva mestari laulukuoroon NBA:n pudotuspeleissä – 20 pisteen johto suli tappioon
-
08:03
Suomalaisvarustamo niittää hyötyä sähköhybrideistä merillä
-
08:03
Leijonien NHL-lupaus raottaa mystistä tilannettaan – ystävystyi vahvasti Jesse Puljujärven kanssa
-
08:00
Golftähti venyi huimaan temppuun – ensimmäinen major-voitto ennätystuloksella
-
Lataa lisää