Tukholmalaiskirkossa tapahtui väkivaltainen välikohtaus.
Mies pidätettiin kirkossa Tukholman keskustassa sunnuntaiaamuna noin kello 11.00 väkivaltaisen käytöksen vuoksi, uutisoi Aftonbladet. Lehden mukaan mies oli pahoinpidellyt työntekijää kirkon ovella sen jälkeen, kun häneltä oli evätty pääsy jumalanpalvelukseen.
Useat sivulliset saivat lopulta väkivaltaisesti käyttäytyneen miehen taltutettua ja työnnettyä hänet ulos kirkosta.
Jumalanpalveluksessa olleet ihmiset olivat järkyttyneitä tapahtuneesta.
– Hän löi toista henkilöä useita kertoja. Kirkko oli täynnä lapsiperheitä, järkyttynyt silminnäkijä kertoo Aftonbladetille.
Lehden mukaan mies oli pahoinpidellyt myös paikalle saapuneita poliiseja. Toista poliisia mies oli repinyt hiuksista ja toisen kaatanut maahan.
Poliisin tiedottaja Ola Österlingin mukaan kirkon työntekijä sai välikohtauksessa haavan päähänsä, mutta kieltäytyi sairaalahoidosta. Rytäkässä loukkaantuneet poliisit sen sijaan vietiin tarkistettavaksi.
Uusimmat
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
06:16
Räjähdyksiä Venäjän laivaston uudessa tukikohdassa
-
06:05
27 vuotta moottoripyöräpoliisina ollut Sami kertoo rajusta takaa-ajosta, jossa pyörä lähti lunastukseen: "Sitten sukellettiin"
-
06:01
Jukka Jalonen jyrähti Leijonien ykkösketjusta – napautti kovan väitteen
-
05:50
MTV:n tiedot: Kansanedustajien matkakohteista erimielisyyksiä – "Emme saa antaa vääriä signaaleja"
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää