Mediatietojen mukaan sisäministeri Mari Rantasen (ps.) valtiosihteeri Juha Martelius on nousemassa suojelupoliisin päälliköksi. Asiasta kertovat ainakin Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat ja Iltalehti lähteisiinsä viitaten.
Suojelupoliisin päällikön nimitystä on tänään määrä käsitellä valtioneuvoston yleisistunnossa. Valtioneuvoston yleisistunto nimittää päällikön sisäministerin esittelystä.
Supon päälliköksi on hakenut 19 ihmistä, joista nimekkäimpiin kuuluu Marteliuksen lisäksi sisäministeriön kansallisen turvallisuuden yksikön johtaja Petri Knape.
Knape ja Martelius erottautuvat hakijajoukosta vahvalla kokemuksellaan suojelupoliisin toiminnasta. Heidän lisäkseen suojelupoliisin päällikön paikkaa hakee muun muassa yleisesikuntaupseeri Asko Kopra.
Suojelupoliisin päällikön virka täytetään enintään viiden vuoden määräajaksi. Virka avautui suojelupoliisin päällikön tehtävää aiemmin hoitaneen Antti Pelttarin siirryttyä vuodenvaihteessa eduskunnan pääsihteeriksi. Hän oli toiminut suojelupoliisin johdossa vuodesta 2011.
Pelttarin siirryttyä eduskuntaan suojelupoliisin virkaatekevänä päällikkönä on toiminut apulaispäällikkö Teemu Turunen. Hän toimii supon päällikkönä, kunnes uusi päällikkö on nimitetty.
Uusimmat
-
19:30
Kuningatar Camillan ex-mies Andrew Parker Bowles löysi uuden rakkaan –mielitietty on tunnettu tv-juontaja
-
19:20
Lähi-idän tutkimuksen professori: Iranissa on nyt paljon liikkuvia osia
-
19:17
Suurin osa euroehdokkaista pitäisi ilmastotavoitteiden lykkäämistä tuhoisana – "Tulevat sukupolvet joutuisivat maksamaan"
-
19:14
Liverpool teki valintansa: Tässä on Jürgen Kloppin seuraaja
-
19:02
Karu mediatieto: NHL-tähdellä veritulppa, kausi päättyy kuin seinään
-
19:01
Syöpäsairas lääkäri kokeili omaa kokeellista hoitoa itseensä – elossa vielä vuoden jälkeen
-
18:56
Kai bongasi yllättävän huvipuistovieraan Linnanmäellä – "Ei tule joka päivä vastaan"
-
18:46
Satojen miljardien bisnes houkuttaa Suomea – voisimmeko ottaa vastaan muiden maiden ydinjätteet?
-
18:33
Oletko nähnyt tätä nuorta naista Helsingissä? Havainnot hätänumeroon
-
18:16
Lähteet: Prinssien veljesriita sai uuden kierroksen – Harry jättää osallistumatta lapsensa kummin häihin ja pahoitti mielensä Williamin tärkeästä roolista
-
18:12
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
17:51
Poliisi tutkii hautarauhan rikkomista Kolarissa – pyytää silminnäkijähavaintoja viikonloppuyön tapahtumista
-
17:50
Emil Ruusuvuori sai toivotun tuloksen neljännellä yrittämällä
-
17:43
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää