Vantaan kouluampuja tallentui valvontakamerakuviin koulun pihalla: "Kasvot olivat osittain huivin peitossa"
Vantaan kouluampumisesta epäilty 12-vuotias poika oli peittänyt kasvonsa osittain huivilla, kun hän tuli tiistaiaamuna luokkahuoneeseensa Viertolan koulussa.
– Koulun pihalta on olemassa valvontakameranauha ja siitä voi päätellä, että tällä henkilöllä on kasvojen edessä jonkinlainen vaate, voi olla tällainen tuubihuivi osittain, rikosylikomisario Kimmo Hyvärinen Itä-Uudenmaan poliisista kertoo MTV Uutisille.
– Hän ei ollut naamioitunut, mutta kasvot olivat osittain huivin peitossa. Muuten hänen pukeutumisensa vaikuttaa ihan normaalilta.
Lisäksi pojalla oli ampuessaan päässään kuulokkeet, joita jotkut koulussa olleet luulivat kuulosuojaimiksi. MTV Uutisten tietojen mukaan poika käytti usein kuulokkeita, mutta ampuessaan hänellä ei ollut samat kuulokkeet kuin yleensä.
Kiusaamisen kestoa selvitetään
Ampumisen motiiviksi on hahmottunut koulukiusaaminen, mutta kuinka kauan ja missä sitä oli tapahtunut, on vielä tutkinnan alla. Poika oli aloittanut koulunkäynnin Viertolan koulussa vasta tämän vuoden alussa.
Toistaiseksi poliisille ei ole tullut tietoon, että poikaa olisi kiusattu tässä koulussa.
– Me emme ole selvittäneet vielä sitä tarkemmin, että kuinka pitkältä ajalta kiusaamista on pojan mukaan ollut.
Poliisi selvittää esitutkinnassa myös sitä, miten poika valikoi uhrinsa vai valikoiko hän heitä mitenkään.
– Meillä on paljon kuulusteluja tehtävänä, kuullaan luokkatovereita ja poikaa itseään. Se, miten nämä henkilöt ovat valikoituneet uhreiksi, on yksi keskeinen asia, jota esitutkinnassa selvitetään, Hyvärinen kertoo Rikospaikan haastattelussa.
Poliisi: Vantaan kouluampumisen motiivina kiusaaminen - uhkaili aseella myös toisen koulun oppilaita
Uhkauksia tullut normaalia enemmän
Maailmanlaajuisesti tiedetään, että kouluampumiset aiheuttavat kopiointikäytöstä.
Vantaan kouluampumisen jälkeen poliisille on tullut tietoon useita koulu-uhkauksia. Normaalistikin poliisi saa näitä uhkauksia viikoittain, mutta tiistain jälkeen niitä tuli päivässä useampia pelkästään Itä-Uudellamaalla eli huomattavasti tavallista enemmän.
Poliisi on vedonnut julkisesti, että uhkausten tekeminen lopetettaisiin.
Suurin osa uhkauksista on perättömiä, mutta poliisi suhtautuu aina kaikkiin niistä vakavasti.
– Poliisi selvittää jokaikisen uhkauksen taustat ja tekijät. Nämä ovat vakavia rikoksia, pelkästään se uhkaaminen jo. Minkäänlaiseen uhkaamiseen ei kannata ryhtyä, Hyvärinen sanoo.
Uusimmat
-
00:55
Sveitsin NHL-supertähti näki Mikael Granlundin karun teon läheltä – "Hän ei ole törkypelaaja, mutta"
-
00:30
Jukka Jalonen tuomitsi Mikael Granlundin törkytempun – "Jos vitosen saa, niin…"
-
00:27
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:24
Leijonien puolivälierän aika varmistui – näin MM-kisat jatkuvat
-
00:01
Sote-kustannuksista voi säästää lähes kaksi miljardia vuodessa yhdellä keinolla, arvioi Sitra
-
23:42
Mikael Granlund pimahti! Ulosajo tästä törkytempusta – Leijonat hävisi Sveitsille MM-jäällä
-
23:41
Leijonat vaisulla esityksellä MM-puolivälieriin – näin MM-lohkovaiheen päättänyt Sveitsi-ottelu eteni
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja Saija Tuupanen: Ero
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
Lataa lisää