Varman Murto: Suomen viennillä vain yksi menestyvä markkina, eikä se riitä
Suomen rakennusalalle on odotettavissa hankala kevät, ennustaa Työeläkevakuutusyhtiö Varman toimitusjohtaja Risto Murto. Taantuma näkyy vahvasti myös teollisuudessa.
Huomenta Suomessa vierailleen Murron mukaan Suomeen on iskenyt erityisen nopea korkojen nousu, mutta myös keskeisten vientimarkkinoiden, kuten Kiinan, Saksan ja Ruotsin heikko kasvu.
Ainoa menestyvä vientimarkkina on Yhdysvallat, mutta se ei Murron mukaan suomalaiselle teollisuudelle riitä juuri nyt.
– Suomalaiset yritykset investoivat selvästi enemmän Yhdysvaltoihin, mutta se ei ole helppo polku ja vie aikansa.
"Kevät todennäköisesti menetetty"
Tilanteelle ei ole nopeita korjausliikkeitä näköpiirissä.
– Valitettavasti olen pessimistinen, että mitä hallitus voi enää tehdä tämän kevään osalta. Kevät on todennäköisesti menetetty. Ja pysähdys on kyllä kova. Tämä on kovin pysähdys asuntorakentamisessa ja asuntomarkkinoilla vuosikymmeniin.
Murron mukaan eniten helpotusta toisi korkojen selvä lasku. Loppuvuoden korkojen lasku ei ole enää niin varmaa, kuin aiemmin.
– Se olisi Suomelle todella hankala tilanne, jos EKP ei päätyisi laskemaan korkoja tänä vuonna. Tästä vuodesta tulisi meille heikko, Murto sanoo.
Suomen taantuma on ollut poikkeuksellinen aiempiin verrattuna, sillä työttömyys ei ole kasvanut rajusti. Murron mukaan työttömyysaste saattaa lähteä nousuun keväällä, etenkin taloustilanteen moukaroimalla rakennusalalla.
Rakennusalalla on poikkeuksellisen paljon ulkomaalaisia työntekijöitä, joista moni palaa kotimaihinsa tai kolmansiin maihin töiden loppuessa.
– Se toimii hieman puskurina, Varma summaa.
Uusimmat
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
19:58
Lukas Hradeckyn Leverkusen teki historiaa – myös pikku-Hradecky mukana juhlahumussa
-
Lataa lisää