Varusmiehen patruuna- ja tulileikit veivät oikeuteen – aiheutti kuulovaurioita tovereilleen ja vaaransi yhden terveyden liekkien leimahdettua
Ilomantsissa rajajääkärinä varusmiespalvelustaan suorittanut mies tuomittiin sakkoihin hänen touhuistaan tulen ja sen sytyttämisen parissa.
Mies oli harjoituksen yhteydessä ottanut maasta siihen jääneen paukkupatruunan. Hän oli ottanut patruunasta pois puuluodin ja mahdollisesti osan ruudista, ja heittänyt sen sitten nuotioon.
Puolustusvoimat: ”Todellinen vaaratilanne”
Nuotiossa patruuna aiheutti voimakkaan äänen ja aiheutti hylsyn sirpaloitumisen tai sen vaaran. Tapaus sattui Hiienvaaran harjoitusalueella viime vuoden huhtikuussa.
Puolustusvoimien tutkimuslaitoksen mukaan kyseessä oli todellinen vaaratilanne, joka aiheutti nuotion lähellä olleille henkilöille tilapäisiä kuulovaurioita.
Liekit leimahtivat kamiinasta
Miehen tulileikit eivät jääneet tähän. Saman vuoden toukokuussa mies oli päättänyt vastoin ohjeita sytyttää kaminan polttonesteellä, vaikka kyseinen aine oli tarkoitukseen soveltumaton.
– [Varusmies] oli aiheuttanut toiselle varusmiehelle henkilövahingon vaaran korkeiden liekkien leimahdettua kamiinasta tämän kasvojen läheisyydessä, tuomiossa kerrotaan.
Mies oli tunnustanut teon.
Mies tuomittiin kahdesta palvelusrikoksesta ja patruunan paukahtamisen aiheuttamien tilapäisten kuulovaurioiden osalta neljästä vammantuottamuksesta 70 päiväsakon rangaistukseen, joka tämän tuloilla tarkoitti 1540 euron seuraamusta.
Tuomio ei ole lainvoimainen.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää