Vasemmistoliiton kansanedustajat Minja Koskela, Hanna Sarkkinen, Veronika Honkasalo ja Aino-Kaisa Pekonen eivät ota vielä kantaa siihen, aikovatko tavoitella puolueensa puheenjohtajuutta. He kaikki sanovat haluavansa pohtia asiaa rauhassa.
Koskela sanoi STT:lle kuulleensa vasta tänään aamulla, että puoluejohtaja Li Andersson on luopumassa tehtävästään tulevana syksynä.
Koskela aikoo pohtia omaa tilannettaan joitakin kuukausia ennen päätöksen tekemistä.
Hän huomauttaa, että eduskunnassa on tällä hetkellä valtavasti työtä tehtävänä ja hän haluaa keskittyä tulevina kuukausina myös siihen.
Koskela on ensimmäisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.
Myös Veronika Honkasalo kertoo saaneensa lukuisia kyselyitä puheenjohtajakisaan lähtemisestä.
– Haluan pohtia asiaa rauhassa ja ajan kanssa. Kyse on valtavan isosta päätöksestä, joka vaikuttaa myös läheisiin. Tänään keskityn hallituksen työelämäheikennysten torppaamiseen, Honkasalo viestii X:ssä.
Ex-ministeri Hanna Sarkkisen mielestä kaikkien vasemmistoliiton kansanedustajien tulisi harkita puheenjohtajakisaan lähtemistä.
Myös Sarkkinen, kolmannen kauden kansanedustaja Oulun vaalipiiristä harkitsee. Honkasalo on puolueen ensimmäinen varapuheenjohtaja ja toisen kauden kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä.
Myöskään kansanedustaja Aino-Kaisa Pekonen ei vielä ota vielä kantaa siihen, aikooko hän tavoitella Vasemmistoliiton puheenjohtajuutta.
Uusimmat
-
06:02
Tuomas Korkeamäki on ollut viisi vuotta jumissa väliaikaisella osastolla: "Et koskaan täysin tiedä, mitä lapsellesi tapahtuu"
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
Lataa lisää