Aleksanteri Kivimäen karkumatka päättyi noloon mokaan – julkaisi kuvan kalliista shamppanjapullosta
Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus antaa tuomionsa Vastaamo-jutussa 30. huhtikuuta. Pääkäsittelyssä oli tänään viimeinen päivä.
Käräjäoikeus on pitänyt Vastaamo-syytetty Aleksanteri Kivimäen vangittuna tuomionantoon asti. Kivimäki pyysi päästä tehostettuun matkustuskieltoon pääkäsittelyn päätteeksi.
Shamppanjapullo johdatti jäljille
Psykoterapiakeskus Vastaamon tietomurrosta ja kiristyksestä syytetty Aleksanteri Kivimäki jäi kiinni karkumatkallaan nettiin laittamansa valokuvan vuoksi, jutun syyttäjät kertovat.
Syyttäjien mukaan Kivimäki oli julkaissut Ylilauta-sivustolla kuvan samppanjapullosta. Kuvassa näkyi yksityiskohtia, joiden perusteella poliisi jäljitti Kivimäen Airbnb-asuntoon Helsingin Kruununhaassa.
STT:n tietojen mukaan kuvassa näkyvä samppanja oli Krug-merkkistä. Pullojen hinnat vaihtelevat Alkossa noin 150 eurosta yli 3 000 euroon.
Sai apua lähipiiriltään
Kivimäki ehti olla viime kuussa viranomaisten tavoittamattomissa noin viikon. Kivimäki katosi sen jälkeen, kun Helsingin hovioikeus oli perjantaina 16. helmikuuta määrännyt hänet takaisin tutkintavankeuteen.
Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden aiemman ratkaisun, jolla Kivimäki oli vapautettu ja määrätty perusmuotoiseen matkustuskieltoon. Hovioikeus määräsi Kivimäen takaisin Vantaan vankilaan, koska katsoi hänen pakenemisvaaransa suureksi.
Syyttäjien mukaan Kivimäki sai apua lähipiiriinsä kuuluvilta henkilöiltä piilottelunsa aikana. He muun muassa auttoivat häntä maksamalla Airbnb-asunnosta sekä antoivat hänen käyttöönsä virtuaaliluottokortin, syyttäjät kertoivat.
Uusimmat
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:41
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
07:33
Jere testasi kikan maitotölkin "jurppivaan korkkiin"
-
07:29
Sisäpiirilähde: Venäjän kenraalikunnassa kuhisee – useita eroja ja Gerasimov ulos?
-
07:28
Huuhkajat-tähti otti askeleen lähemmäs Valioliigaa
-
07:03
Jesse Puljujärveltä jylhä väite Leijonien NHL-lupauksesta – yksi heitto sai repeämään
-
07:01
Kohtalonhetket käsillä: Suomeen suunnitellulla 260 miljardin jättipotilla on jo kiire
-
06:49
Kommentti: Kansankirkko on ajautunut tosiuskovaisten klikin panttivangiksi – pieni joukko tyrmää muutokset
-
06:28
Salakavalat syyt saavat verenpaineen nousemaan – huomioi nämä arjessasi
-
06:19
Carolina hukkasi johtoasemansa – suomalaistähdet passitettiin kesälomalle
-
Lataa lisää