Venäjä järjesti prostituoitu Evan hiihtopomon hotelliin – yltiöpäisesti lahjottu norjalainen vuosien vankeuteen
Kansainvälisen ampumahiihtoliiton (IBU) entinen puheenjohtaja Anders Besseberg, 78, on tuomittu kotimaassaan Norjassa kolmen vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen törkeästä lahjuksen ottamisesta.
Bessebergin tuomio luettiin perjantaina Hokksundin käräjäoikeudessa. Hän on jo ilmoittanut valittavansa päätöksestä hovioikeuteen.
Vankeusrangaistuksen lisäksi Bessebergilta joutuu takavarikkoon muun muassa kaksi arvokasta kelloa ja rahaa noin 1,4 miljoonan Norjan kruunun (noin 120 000 euron) verran. Sen sijaan syyttäjän vaatimaa miljoonan kruunun sakkoa ei iäkkäälle Bessebergille tuomittu.
Bessebergin todettiin ottaneen vastaan kalliita kelloja ja venäläisten urheilujohtajien järjestämiä prostituoituja sekä osallistuneen lahjukseksi järjestetyille metsästysmatkoille Venäjällä, Tshekissä ja Itävallassa. Lisäksi hän käytti ilmaiseksi tv-oikeuksia hallinnoivan Infrontin maksamaa BMW-merkkistä autoa vuosien ajan.
– Syytetty rikkoi luottamusta, joka liittyi hänen asemaansa IBU:ssa, vastaanottamalla saamansa edut, päätöksessä sanotaan norjalaisen VG-lehden mukaan.
Puolustus vetosi oikeudessa siihen, etteivät lahjat vaikuttaneet millään tavalla hänen äänestyskäyttäytymiseensä IBU:ssa. Käräjäoikeus näki kuitenkin toisin.
– Asiakirjojen ja todistajien lausuntojen valossa tuomioistuimella ei ole epäilystäkään siitä, että hän on toimitut Venäjän hyväksi sekä sanoin että teoin, päätöksessä todetaan.
Venäjän liitto järjesti prostituoitu Evan lajipomon hotelliin
Bessebergin todettiin saaneen vuonna 2013 Eva-nimisen prostituoidun palveluksia Venäjän Tjumenissa järjestetyissä ampumahiihtokisoissa. Oikeuden mukaan liittopomon ja seuralaisen yhteen saattamisesta oli vastannut Venäjän ampumahiihtoliiton puheenjohtaja Viktor Majgurov. Bessebergille oli järjestetty eri hotelli kuin muulle ampumahiihtoväelle.
Besseberg väitti olleensa suhteessa naisen kanssa, mutta oikeus ei tätä uskonut. Syytteissä mainittua kahta muuta venäläisten järjestämän prostituoidun vastaanottamista ei oikeus voinut katsoa varmuudella toteen.
Venäläiseltä Aleksandr Tihonovilta Besseberg sai tuomion mukaan 16 800 euron arvoisen Omega-merkkisen kellon Holmenkollenilla joko vuonna 2013 tai 2014. Liittopomo väitti yrittäneensä kellon palauttamista, muttei tässä onnistunut.
Besseberg erosi tehtävästään IBU:ssa vuonna 2018.
Uusimmat
-
02:00
Työvoimapula riivaa hyvinvointialueita – oleellisista osaajista kova pula
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:53
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:48
Sensaatio mureni karulla tavalla Leijonien lohkossa – Tre Kronor -vahdin imuroinnille iso reaktio
-
22:45
Georgiassa mielenosoittajia varoitetaan pidätyksellä, jos parlamenttirakennus blokataan
-
22:35
Pysäyttämätön Bayer Leverkusen! Maaginen putki venyi jo 50 ottelun mittaiseksi
-
22:15
Itärajan esteaidan rakentamisessa lähtee iso pyörä pyörimään
-
22:00
Kysely: Eutanasian laillistamiselle vahva tuki suomalaisilta
-
21:50
Huomasitko tämän? Yksi Viron euroviisuedustajista näyttää erehdyttävästi Ali Jahangiriltä
-
21:31
Kremlin nokkimisjärjestys uusiksi – Putin esittää Shoigulle potkuja puolustusministerin tehtävistä
-
21:30
Emma Kimiläinen ajoi hienoon voittoon – suomalaistähti sai osumaa iloisten juhlien keskellä
-
21:20
Viisuvoittaja Nemo salakuljetti muunsukupuolisten lipun areenalle: "Ehkä Euroviisut tarvitsevat pientä korjaamista"
-
21:17
Uudehko traktori roihahti liekkeihin kesken ajon Joensuussa – tuhoutui täysin
-
21:07
Poliisin Sotkamossa etsimä mies löytynyt
-
20:55
Hetkinen? Julkaisematon kulissivideo paljastaa Leijonien vastustajan leiristä rivon ilmestyksen
-
20:47
Zelenskyi: Harkovan seudun raja-alueella kiivaita taisteluita
-
20:43
Kuopiolaisperheen takapihalla nähtiin unohtumaton hetki – "En olisi uskonut"
-
20:31
Martina Aitolehden australialaiskihlattu on tuonut perhedynamiikkaan positiivisia asioita
-
20:06
SM-liigapelurit sikailivat MM-jäällä – Connor Bedard tehoili pörssikärkeen
-
19:52
Sebastien Ogier ylisti Markku Alénia – ennätyksensä menettänyt suomalaislegenda mykistyi sanoista: "Huima mies"
-
Lataa lisää