Venäjä: Meillä on todisteita, että terrori-iskun tekijöillä on yhteyksiä Ukrainaan
Yhdysvaltojen mukaan Venäjän väitteet ovat "hölynpölyä". Ukraina on kiistänyt jyrkästi, että sillä olisi ollut mitään tekemistä iskun kanssa.
Venäjän tutkintavaliokunta kertoi löytäneensä todisteita siitä, että Crocus City -konserttitaloon iskun tehneillä asemiehillä on yhteyksiä "ukrainalaisiin nationalisteihin".
– Työskentely pidätettyjen terroristien parissa, heiltä takavarikoitujen teknisten laitteiden tutkiminen sekä rahansiirtojen analysoiminen on tuottanut todisteita siitä, että (epäillyillä) on kytköksiä ukrainalaisnationalisteihin, komitea sanoi lausunnossaan AFP:n mukaan.
Venäjä syyttää Ukrainaa iskun tukemisesta rahallisesti.
– Hyökkääjät olivat saaneet merkittäviä määriä käteistä ja kryptovaluuttaa Ukrainasta, Venäjä sanoo lausunnossaan.
Venäjän väitteitä ei ole voitu vahvistaa.
Venäjä sanoo myös ottaneensa kiinni henkilön, jonka epäillään rahoittaneen Moskovan alueella viime perjantaina tehtyä terrori-iskua, kertoo uutistoimisto AFP.
Venäjän tutkintakomitea sanoo pyytävänsä oikeuden päätöstä miehen asettamisesta tutkintavankeuteen.
Yhdysvallat: "Hölynpölyä"
Valkoisen talon mukaan Venäjän väitteet Ukrainan osallisuudesta iskuun ovat "hölynpölyä". Sen sijaan Yhdysvaltojen mukaan Isis on iskusta yksinomaan vastuussa.
Valkoisen talon tiedottaja John Kirby kertoi tiedotustilaisuudessa, että Yhdysvallat välitti Venäjän turvallisuuspalveluille kirjallisen varoituksen äärijärjestöjen hyökkäyksestä. Kirby antoi ymmärtää, että Moskovaa oli varoitettu iskuista useasti.
Yli 140 ihmistä menehtyi Moskovassa sijaitsevaan konserttitaloon viime viikolla tehdyssä iskussa. Kyseessä on kuolettavin terroriteko Venäjällä 20 vuoteen.
Iskussa loukkaantui lisäksi 180 ihmistä ja venäläiskanavan mukaan 95 henkilöä on yhä kateissa.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää