Victoria Beckham puhuu viimein Davidin väitetystä seksisuhteesta – teki hänestä onnettomimman koskaan
Muotisuunnittelija Victoria Beckham avautuu uudessa Beckham-dokumenttisarjassa miehensä David Beckhamin huhutusta suhteesta.
Daily Mailin mukaan muotisuunnittelija Victoria Beckham, 49, avaa ensimmäistä kertaa ajatuksiaan miehensä David Beckhamin, 48, väitetystä seksiskandaalista Netflixin uudessa, neliosaisessa dokumenttisarjassa Beckham.
Noin 20 vuotta sitten väitettiin, että Davidilla ja hänen assistentillaan Rebecca Loosella olisi ollut neljä kuukautta kestävä seksisuhde. David pelasi tuolloin jalkapalloa Real Madridissa, Espanjassa.
Dokumenttisarjan neljännessä jaksossa Victoria näytti taistelevan kyyneleitä vastaan, kun häneltä kysyttiin, olivatko kriisikuukaudet vaikeinta aikaa hänen avioliitossaan.
– 100-prosenttisesti. Se oli meille vaikein kausi. Koska tuntui kuin koko maailma olisi meitä vastaan. Jos olen täysin rehellinen, niin lisäksi myös me olimme toisiamme vastaan. Ennen Madridia tuntui siltä kuin me olisimme kaikkia vastaan yhdessä, meillä oli yhteys ja toisemme. Mutta Espanjassa ei tuntunut, että meillä oli toisiammekaan. Ja se on surullista. En edes voi kertoa, miten vaikeaa se oli. Ja miten se vaikutti minuun, Victoria kertoo dokumentissa.
Kriisi sai Victorian muuttamaan Isosta-Britanniasta Espanjaan. Parin neljästä lapsesta kolmas, eli Cruz, 18, syntyi Madridissa.
Victoria kertoo dokumentissa, ettei ollut onnellinen, kun joutui lähtemään Isosta-Britanniasta.
– Juuri, kun saimme lapset kouluun, niin muutimme. Vihasinko Davidia? Jos olen täysin rehellinen, niin kyllä. Se oli elämäni onnettominta aikaa, Victoria kertoi.
Victoria kuvaileekin aikaa Madridissa ”painajaiseksi” ja ”absoluuttiseksi sirkukseksi”. Dokumentin tekeminen toimi pariskunnalle kuitenkin terapiana.
David kertoo dokumentissa, ettei edelleenkään tiedä, miten he selvisivät vuoden 2003 kriisistään, mutta kaksikko kuitenkin tiesi, että heidän on taisteltava perheensä puolesta. David kertoi, että he tunsivat tuolloin hukkuvansa, kun heidän avioliittonsa oli otsikoissa monta kuukautta. Entinen huippujalkapalloilija tunsi kriisin aikaan olonsa fyysisesti sairaaksi joka päivä, kun kaksikko kamppaili avioliittonsa pelastamiseksi.
– Oli päiviä, jolloin heräsin ja ajattelin: ”Miten menen töihin? Miten kävelen tuolle harjoituskentälle? Miten näytän siltä, ettei mikään ole vialla?” Tunsin itseni fyysisesti sairaaksi joka päivä, kun avasin silmäni, David kertoo dokumentissa.
Victoria oli helpottunut, kun perhe muutti Madridin jälkeen Los Angelesiin, kun David siirtyi pelaamaan LA Galaxyyn.
3. lokakuuta Beckhamit osallistuivat lapsiensa kanssa Beckham-dokumenttisarjan ensi-iltaan Lontoossa. Dokumentissa käydään läpi Davidin elämää aina lapsuudesta yhdysvaltalaisen Inter Miami -jalkapallojoukkueen osaomistajuuteen saakka.
Parilla on Cruzin lisäksi kolme lasta: Brooklyn, 24, Romeo, 21, ja Harper, 12. Dokumenttisarjan ensi-illassa olivat paikalla myös Brooklynin vaimo Nicola Peltz ja Romeon tyttöystävä Mia Regan.
Väitetty salasuhde teki Loosista miljonäärin. Loos avautui suhteestaan Davidiin useissa haastatteluissa, joissa hän kehui tätä muun muassa upeaksi rakastajaksi.
Loos on kohun jälkeen käyttänyt julkisuutta tehokkaasti hyväkseen. Hän on muun muassa juontanut useita ohjelmia ja poseerannut Playboyssa vuonna 2006.
Loos ei ole ainoa nainen, jonka kanssa Davidilla on väitetty olevan suhde. Vuonna 2012 hänellä huhuttiin olevan suhdeoopperalaulaja Katherine Jenkinsin kanssa.
Lähde: Daily Mail
Uusimmat
-
10:32
Ahvenanmaalla mitattiin -6,5 astetta
-
10:30
Vanha Leijonien tappaja häärii nyt Kanadan MM-joukkueen taustalla – porkkanana kova NHL-turnaus: "Jos tulee tänne, ei siitä haittaakaan ole"
-
10:08
Poliisilta uutta tietoa Postipuiston kuolemantapauksesta
-
10:00
Sanna Marinin uusia kuvia ylistetään: "Upea kansanvälinen tähti"
-
09:54
Sami Välimäki jätti suurturnauskarsinnan kesken
-
09:40
Tällainen on uusi käännytyslaki – Rantanen: "Hallitus tietoinen jännitteistä"
-
09:23
Tappaako kyyn purema koiran? Entä saako kyyn tappaa? Eläinlääkärit vastaavat
-
09:08
Ruotsissa isot otsikot: Leijonia odottaa "kauhuelokuva"
-
09:02
Erohuhujen keskellä oleva Jennifer Lopez saapui punaiselle matolle – yksi asia kiinnitti huomion
-
09:00
Lukas Hradeckyn kauden huipennukseen liittyy yksi polttava kysymys – "En missään nimessä halua vaikuttaa asiaan"
-
08:52
Moni suomalainen tunnustaa kokeneensa remonttikatastrofin – vältä nämä kolme kalliiksi käyvää virhettä
-
08:48
Ketjukolari Hämeenlinnanväylällä
-
08:29
Leijonien ykköstähti vastasi viimein huutoon – Olli Jokiselta lupauksia antava huomio: "Nyt oli hyvä"
-
08:04
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
08:00
Tässä ovat Veitola.doc-sarjan toisen kauden aiheet
-
07:48
Suora lähetys kello 10.55: Timo Vornanen palaa eduskuntaan
-
07:41
Puikula-ruisleipä muuttui yllättäen
-
07:39
Jesse Puljujärvi käynnisti härdellin – Tanskan maalivahti räkätti, kun Leijonat-pelaajaa kohdeltiin kovalla kädellä
-
07:20
Prinssi Harryn ja herttuatar Meghanin erikoinen takaisku saa kritiikkiä asiantuntijoilta: "Tämän kaltaista asiaa ei todella pitäisi voida tapahtua"
-
07:11
Kim Jong-un suree Iranin presidentin kuolemaa: "Hän oli läheinen ystävä"
-
Lataa lisää