Video: Poliisi teki Anders Breivikin kotitilalta käsittämättömän löydön
Breivikin kotitilan sisältä löytyi yli kuusi tonnia lannoitteita, ja niitä ei oltu tarkoitettu viljelyyn.
Anders Breivik teki joukkomurhan Norjassa 13 vuotta sitten. Breivik iski ensin Oslon keskustassa, jossa hän räjäytti autopommin aiheuttaen kahdeksan ihmisen kuoleman. Myöhemmin hän matkasi Oslon lähistöllä sijaitsevalle Utöyan saarelle, jossa oli meneillään työväenpuolueen leiri. Breivik avasi saarella tulen ja surmasi 69 ihmistä.
Breivik pukeutui teoissa poliisiksi. Poliisi pidätti Breivikin lopulta Utöyassa.
Breivik oli suunnitellut iskua vuosia. Hänen tukikohtansa sijaitsi Norjan Hedmarkissa, joka sijaitsee lähellä Ruotsin rajaa. Breivik oli vuokrannut itselleen maatilan, joka koostui isosta punaisesta ladosta sekä valkoisesta omakotitalosta. Talon taustalla on nähtävissä Glomma-joki.
Kun poliisi saapui Breivikin kotitilalle Utöyan saarella ja Oslon hallintokorttelissa tapahtuneiden terrori-iskujen jälkeen, löytyi talosta valtavia määriä lannoitetta, mikä viittasi pommien valmistukseen.
Lannoitteiden ammoniumnitraatteja käytetään tee-se-itse-pommien valmistusaineena, jos sitä sekoitetaan esimerkiksi öljyn kanssa. Se oli myös Breivikin suunnitelma ja toteutustapa.
Lue lisää: Nämä hyytävät kuvat tallentuivat valvontakameroihin, kun Breivik suoritti hirmutekoaan Norjassa
Breivik tuomittiin vuonna 2012 21 vuodeksi vankilaan, joka on pisin mahdollinen aika istua Norjassa.
Katso yläpuolelta löytyvältä videolta, miltä kotitilalle näytti, kun poliisi saapui kohteeseen.
Artikkeli on osa MTV Uutisten Missä olit, kun? -sarjan kokonaisuutta. Sarjan neljännen tuotantokauden toinen jakso käsittelee Oslon iskua ja Utöyan saaren järkyttäviä tapahtumia. Jakso nähdään MTV3-kanavalla sunnuntaina 5.5. kello 19.30.
Sarjan kaikki jaksot ja koko Haapalan haastattelun löydät heti MTV Katsomosta.
Uusimmat
-
06:39
Nelihenkisen perheen huvipuistorannekkeet voivat maksaa yli 200 euroa – näin hinnat ovat nousseet koronaa edeltävistä vuosista
-
06:31
Vantaan kunniamurhan uhrin isä toivoo syytetylle kuolemantuomiota – "Tulisin katsomaan paikan päälle"
-
06:29
Tabu-ohjelman Marjo menehtyi pian kuvausten jälkeen – maailman yleisin ja tappavin syöpä on usein pitkään oireeton
-
06:18
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – hotellissa oli reilusti toistasataa ihmistä
-
06:03
MTV selvitti: Sähköpotkulautafirmat kertovat sotkusta kulisseissa – toiminta meinasi jo loppua Suomesta
-
00:01
Sieltä se tuli: MM-kisoihin kova vahvistus Carolinasta
-
00:01
Kysely: Suomalaisten epäluottamus poliitikkoja kohtaan lisääntynyt
-
23:54
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:50
Leijonia jätettiin lisää – tällaiset asemat Suomella on nyt
-
23:16
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
23:09
Aftonbladet: Kuumailmapallo-onnettomuus Ruotsissa
-
22:54
Tass: Toisen maailmansodan aikaiset ammukset räjähtivät sotilasakatemiassa Pietarissa – moni saanut vammoja
-
22:27
Ukraina sallii taas ulkomailla asuvien taisteluikäisten ukrainalaismiesten uusia passinsa
-
22:02
Harvinainen yhteiskuva! Céline Dion lapsineen samassa otoksessa Mick Jaggerin kanssa
-
21:51
Mies tunkeutui Nancy Pelosin kotiin: Sai kovan rangaistuksen
-
21:36
Historioitsija Ukrainan merkityksestä: "Ihmiset ovat tienneet sen 2 500 vuoden ajan"
-
21:19
Sebastien Ogier jyrähti MM-sarjan kohuasetelmasta: "Tämä on selvästi väärin"
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
Lataa lisää