Suomalaisen ruudin kysyntä maailmalla on kasvanut – Vihtavuoren 100-vuotias ruutitehdas käy täysillä
Ruudin kysyntä maailmalla on kasvanut. Erityisen hyvin käy kaupaksi suomalainen ruuti. Keski-Suomessa sijaitsevan Laukaan Vihtavuoren satavuotias ruutitehdas on nykyisin puoliksi Norjan valtion ja Patrian omistuksessa, mutta suurin osa ruudista menee vientiin.
Ruudin kysyntä on kasvanut maailmantilanteen muututtua aiempaa räjähdysherkemmäksi Ukrainan sodan myötä.
Suomessa huoltovarmuudelliset asiat ovat taas ovat tärkeämpiä kuin pitkään aikaan.
– Kyllä meillä ruuti liikkuu. Käytännössä tilanne on se, että tänä vuonna tai ensi vuonna tehtaan kapasiteetti on myyty täyteen, Nammo Vihtavuoren toimitusjohtaja Ilkka Heikkilä kertoo.
10 vuotta sitten tehdasta uhkasi lopettaminen
Vajaat kymmenen vuotta sitten tilanne oli toinen ja ruutitehdasta uhkasi jo lopettaminen.
Sitten Norjan valtio ja Patria tulivat tasaosuuksin ruutitehtaan omistajiksi. Nyt suurin osa ruudista menee vientiin.
Erityisen kysyttyä Vihtavuoren ruuti on Heikkilän mukaan USA:n markkinoilla.
– Tuote on niin hyvälaatuinen, että se tyydyttää (USA:ssa) alan harrastajia, Heikkilä uskoo.
Suunnitelmissa kapasiteetin kasvattaminen
Viime vuosina ruutitehtaaseen on investoitu kymmeniä miljoonia euroja, ja laajennukset jatkuvat.
– Koko ajan meillä agendalla on kapasiteetin kasvattaminen, koska ruuti menee nyt markkinoilla hyvin, Heikkilä toteaa.
Ruudin tekeminen ei ole nopea prosessi
Ruuti on vanha keksintö, mutta sen tekeminen ei ole helppoa – tai ainakaan nopeaa.
– Nitroselluloosan keitto kestää yhteensä noin viikon ja itse ruudin tekeminen voi viedä puolisenkin vuotta, eli puhutaan hyvin pitkästä prosessista, tuotantopäällikkö Ville Lassila selvittää.
Vaikka ruuti päätyy erilaisiin aseisiin ja tykistöammuksiin, sen raaka-aine on yllättävän pehmeä.
– Tänä päivänä ruudin pääraaka-aine on puuvillapohjainen, ja tietty osa tehdään puupohjaisista aineista. Meillä on tarkoitus sitä osuutta kasvattaa, Heikkilä toteaa.
Uusimmat
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
21:03
Britannian kauhistuttava veriskandaali lääkärien ja hallituksen syytä – tuhansia kuoli saatuaan hepatiitin tai HIVin
-
21:00
"Ai siitä tuli tommonen" – asukkaat yllättyivät lopputuloksesta Kotoisa-jaksossa
-
20:45
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
20:28
Helsingissä kadonnut nuori nainen on löytynyt
-
20:25
Eminemin Hailie-tytär meni naimisiin – liikuttava isä-tytär -tanssi ikuistui kuviin
-
Lataa lisää