Vilkaisu näytölle riitti – asiantuntija näki Duplantisin hirmuisen ME-vireen: "Ammuttiin isolla tykillä"
Armand Duplantis taivutti seiväshypyn ME-lukemat 624 ulkokauden avauskisassaan Xiamenin Timanttiliigassa.
MTV Urheilun asiantuntija Tommi Evilä oli ennen kisaa hieman skeptinen Duplantisiin liitetyistä ME-puheista, sillä harvemmin kauden ensimmäisessä kisassa ollaan vielä virittäydytty aivan huippukuntoon. Duplantis kuitenkin osoitti epäilyt vääriksi. Evilä huomasi jo ruotsalaisen ensimmäisestä kuvatusta suorituksesta, että tänään kulkee.
– Heti kun näki sen yhden hypyn 582:sta ja huomasi millainen "Mondon" juoksu oli – näki että tänään on sauma hypätä korkealta, Evilä kertaa Duplantisin avaushyppyä korkeudesta 582.
Armand Duplantisin tuore ME-hyppy on katsottavissa yllä olevalta videolta.
Evilä havaitsi, että jalka liikkui aivan eri tavalla kuin hallikaudella.
– Ei ollut hallikaudella niin ilmavaa kuin tänään, maisema vaihtui ja oli äärimmäisen rentoa. Todella herkkää, Evilä analysoi seiväskomeetan tekemistä.
Duplantis hyppäsi Xiamenissä vain neljä kertaa, ensin 562:sta, sitten 582:sta ja sen jälkeen tasan kuudesta metristä. Myös ME-tulos 624 ylittyi ensimmäisellä.
– Kun 624:ssä muutama sunnuntaipainos kaikista maakuntalehdistä meni väliin, niin oli se vaan hurjaa toimintaa, Evilä suitsuttaa.
Miehen lisäksi myös olosuhteet olivat kohdallaan. Erityisesti seipäässä on tärkeää, että tuuli ei vaihtele. Tänään päästiinkin hyppäämään hyvin tyyneen olosuhteeseen.
– Hän sai siirrettyä liike-energian siihen seipääseen. Se taipui oikealla tavalla ja hyppy meni ihan keskeltä rimaa yli. Tänään oli kaikki kohdillaan, kun oli vielä tuuleton olosuhde.
Muutenkin kauden avaus Kiinana Xiamenissä oli kovatasoinen. Etenkin Gudaf Tsegayn maailman kaikkien aikojen kolmanneksi kovin aika naisten 1500 metrillä säväytti.
– Mieleen jäi erityisesti myös se Tsegayn juoksu. Se meni kuitenkin niin lähelle ME:tä, kun jäi vaan reilu sekunti. Viimeisillä kierroksilla vauhti vain kiihtyi ja kiihtyi.
Naisten kiekkoringissäkin saatiin huipputulos, kun USA:n Valarie Allman paiskasi limpun tulokseen 69,80. Naisten pika-aidoissa Jasmine Camacho-Quinn jäi maailman kauden kärkiajasta sekunnin sadasosan ajalla 12,45.
– Kun on kauden avaus kyseessä, niin ei ollut mikään starttipyssyn pihahdus vaan ammuttiin isolla tykillä oikein uljaasti. Tänään heitettiin, juostiin ja hypättiin aivan älyttömällä levelillä, Evilä suitsuttaa.
Tuore dokumentti Armand Duplantisista on katsottavissa MTV Katsomossa.
LUE MYÖS: Armand Duplantis jysäytti ME:n!
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
21:14
Tekoäly laitettiin katsomaan Frendejä ja Rillit huurussa -sarjaa: Näin siinä kävi
-
21:03
Tehtävistään kovien syytösten saattelemana eronneen Miss USA:n tilalle kruunattiin uusi missi
-
20:48
MTV Uutiset Tukholmassa: Video näyttää, kuinka Friends Arena muuttui todelliseksi "hornankattilaksi"
-
20:41
Tomi Långstedt pakeni tunteitaan Thaimaan huumebileisiin – vankilahelvetti muutti kaiken
-
20:19
Taylor Swift -fanit matkaavat Ruotsiin kovin odotuksin: "Vuosisadan upein keikka"
-
20:18
HJK:lle surkea tulos Helsingissä
-
20:11
Lisääkö humaltuminen seksihaluja? "Voi poistaa estoja, mutta..."
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo kiidätetään sairaalaan
-
19:54
Leijonilla menee jännäksi – tuore tulos lyö hengitystä niskaan
-
19:49
Israel puolustautui kansanmurhasyytöksiä vastaan Haagissa – syyttävä huuto keskeytti
-
19:46
Uusi SE! Suomalaislupaukselta hurja suoritus Yhdysvalloissa
-
19:33
"Bic Mac palaa" – kovanaamaiselle NHL-tappelijalle miljoonasopimus
-
19:31
Saksassa kuohuu EU-vaalien alla: Poliitikkoja vastaan useita hyökkäyksiä, laitaoikeiston noususta tuli keskeinen teema
-
19:26
Verohallinto ei vielä tiedä, kuinka monen luottotietoja on kysytty väärin perustein – näin tarkistat omat tietosi
-
19:12
Jalkapallojätti: Valmentajapotkut!
-
19:06
Kuningatar Camilla kuittaili syöpähoitoja jatkavan kuningas Charlesin toiminnalle: "Paranisi, jos käyttäytyisi kunnolla"
-
19:01
Pyramidien mysteeri saattoi vihdoin ratketa
-
19:01
Sokeroitu vai sokeriton alkoholijuoma? Toinen vaihtoehto pahempi krapulan kannalta
-
18:56
Humanitaarinen apu alkoi kulkea Gazan kaistalle Yhdysvaltojen rakentaman laiturin kautta
-
18:36
Putin: Venäjällä ei aikeita vallata Harkovan kaupunkia
-
Lataa lisää