Voiko suosiotaan nostava radikaali oikeisto lamauttaa EU:n? Parlamentin jättävät suomalaiset arvioivat seurauksia

Petri Sarvamaa, Heidi Hautala ja Nils Torvalds arvioivat, että mielipidemittausten povaama radikaalin oikeiston nousu EU-vaaleissa ei synnytä oikeiston laajaa yhteistyötä.

Voiko radikaalin oikeiston lisääntynyt suosio aiheuttaa sen, että Euroopan parlamentti blokkiutuu ja EU:n kyky tehdä päätöksiä osin lamaantuu?

Monille eurooppapolitiikan ammattilaisille tuo kysymys on pahin kauhuskenaario, jota vasten kesäkuun EU-vaalien tulosta voi arvioida. Tuossa tilanteessa historiaan jäisi viime vuosien unioni, josta on tullut mittavia sääntelypaketteja muun muassa ilmastonmuutoksen torjumiseksi ja digisääntelyn lisäämiseksi.

Kannatusmittaukset ovat ennustaneet jo pitkään radikaalien oikeistoryhmien nousua kesäkuun EU-vaaleissa. Noille ryhmille raju suunnanmuutos unionissa sopisi.

Kolme parlamentin jättävää suomalaista ei kuitenkaan usko Euroopan parlamentin blokkiutumiseen tai oikeistoryhmien laajaan yhteistyöhön. Sen sijaan äänestäjän tahto voi heijastua vaalien jälkeiseen elämään toista reittiä.

Juttu jatkuu linkkien jälkeen.

Sarvamaa: Ei rajua siirtymää

Mittaukset ovat povanneet kokoomuksen ja kristillisdemokraattien kotipuolueesta EPP:stä jälleen parlamentin suurinta. Tuosta ryhmästä parlamentin on jättämässä kokoomuksen Petri Sarvamaa.

– En näe mitenkään mahdollisena sitä, että tapahtuisi jokin raju siirtyminen EU-politiikassa oikealle. Johtuen ihan numeroista, hän sanoo.

Keskustaoikeistolainen EPP kuuluu parlamentin keskiryhmiin, jotka pääsääntöisesti ovat taanneet tuen komission hankkeille. Sarvamaa näkee kolme syytä sille, miksi tuon yhteistyön täytyy jatkua.

Syyt ovat paikkojen jakautuminen, muiden puolueiden haluttomuus tehdä yhteistyötä EPP:stä oikealle päin ja EPP:n sisäinen jakautuneisuus siinä, kuinka syvälle oikealle yhteistyössä voi kurotella.

Ennusteiden perusteella perussuomalaisten kotiryhmä ECR ja kokoomuksen kotiryhmä EPP eivät saa riittävästi paikkoja koalition muodostamiseksi. Sen jälkeen oikealla tulee vastaan hollantilaisen Geert Wildersin ja ranskalaisen Marine Le Penin kaltaisten poliitikkojen puolueita, joiden kanssa EPP ei voi tehdä Sarvamaan mukaan yhteistyötä.

EPP mainostaa itseään mielellään myös Euroopan suurimpana maatalouspuolueena. Euroopan komission nykyinen puheenjohtaja Ursula von der Leyen on EPP:stä, mutta samaan aikaan maanviljelijät ympäri Eurooppaa protestoivat.

Sarvamaa arvioi, että von der Leyen haluaa vihreät mukaan seuraavaan koalitioon demarien ja liberaalin Renew-ryhmän kanssa. Äänestäjien tahdon täytyy kuitenkin näkyä seuraavan vaalikauden politiikan muotoilemisessa, hän katsoo.

– Jos nyt sitten poljetaan sitä äänestäjien tahtoa liikaa, niin ne ongelmat siirtyvät eteenpäin. Ne tulevat sitten seuraavalla kerralla kaksi kertaa isompina.

Hautala: Vihreästä siirtymästä taistelukysymys

Eurooppalaiset mielipidemittaukset ovat pitkään ennustaneet menetyksiä Heidi Hautalan vihreille. Hautala on luopumassa kesällä paikastaan parlamentissa.

Hän katsoo, että EPP ”kavereineen” on ryhtynyt vaalien alla haastamaan vihreää siirtymää. Tämä on tehnyt siitä vaalien taistelukysymyksen, hän sanoo.

– Se nousee isoksi kysymykseksi. Meillä, jotka puolustamme sitä, on myöskin tilaisuus saada näkemyksemme paremmin esiin, koska tämä ei ole enää marginaalikysymys.

Hautala tulkitsee, että kuninkaantekijä vaaleissa on väistämättä EPP. Esimerkiksi von der Leyen ja parlamentin nykyinen puhemies Roberta Metsola eivät ole ulostuloissaan tukeneet EPP:n ja laitaoikeiston yhteistyötä, hän sanoo. Tosin von der Leyen sanoi tällä viikolla, että yhteistyö ECR:n kanssa riippuu parlamentin kokoonpanosta.

Hautala arvioi ”perinteisten arvojen” yhdistävän laitaoikeistosta identiteetti ja demokratia -ryhmää, ECR:ää sekä vähemmistöä EPP:stä. Perussuomalaisen äänestäjän tulisi hänen mielestään kuitenkin ymmärtää, että kaikki puolueen kotiryhmästä eivät halua puoltaa esimerkiksi naisten aborttioikeutta.

Osa laitaoikeistosta on myös Venäjän presidentin Vladimir Putinin taskussa, Hautala katsoo. Hänen mukaansa vihreät tavoittelee koalitiota, joka näkee EU:n potentiaalin ja uskoo oikeusvaltioon.

Torvalds: Hiljaisia päätöksiä oikealla

Myös RKP:n Nils Torvalds on jättämässä parlamentin kesällä. RKP ja keskusta kuuluvat Renew-ryhmään, jolle mielipidemittaukset ovat ennustaneet tappiota vaaleissa.

Torvalds ajattelee, että radikaalilta oikeistolta puuttuu sekä riittävä yksimielisyys että osaaminen EU-politiikassa. Myös hän arvioi EPP:n, demarien, Renew’n ja vihreiden turvaavan seuraavan komission työn.

Torvaldsin mukaan jännitettä neljän puolueen koalitioon syntyy siitä, että EPP:n oikea laita vetää selkäytimellään eri suuntaan kuin vihreiden vasen laita.

– Mutta jokaisen selkään koputtaa tällainen pieni piru, joka sanoo, että teidän on päästävä eteenpäin. Että jos te olette nyt romuttamassa tätä yhteistyötä, niin terveiset tulee.

Torvalds uskoo, että niin sanotut hiljaiset päätökset parlamentin oikealla laidalla lisääntyvät. Vaikka virallista sopimusta yhteistyöstä ei ole, EPP:n halu venyä muiden keskiryhmien tahtoon joissakin asioissa vähentyy laitaoikeiston tuen seurauksena.

Ympäristö- ja ilmastoasioissa parlamentti puolestaan ei voi luottaa enää väliaikaisiin enemmistöihin. Hatusta ei voi vetää niiden turvin hyvin ideologista ja yksityiskohtaista sääntelyä, hän sanoo.

– Niitä valkoisia kaneja siitä mustasta hatusta, niitä ei voi enää vetää. Taikureitten aika on ainakin väliaikaisesti ohi.

Lue myös:

    Uusimmat