Windows95man julkaisi lausunnon, jossa vaaditaan tulitaukoa Gazaan
Suomen euroviisuedustaja Windows95man on julkaissut lausunnon, jossa vaaditaan tulitaukoa Gazaan. Artisti julkaisi tekstin Instagram-tilinsä tarinat-osiossa.
Lausunnon on allekirjoittanut Windows95manin lisäksi kahdeksan muuta euroviisuedustajaa. Englanniksi kirjoitetun lausunnon on siis allekirjoittanut yhteensä yhdeksän euroviisuedustajaa.
Windows95manin lisäksi allekirjoittaneista löytyvät Irlannin, Norjan, Portugalin, San Marinon, Britannian, Sveitsin, Tanskan ja Liettuan tämän vuoden euroviisuedustajat.
Lausunnon alussa todetaan Euroviisuihin osallistumisen olevan suuri etuoikeus.
– Miehitetyillä palestiinalaisalueilla, erityisesti Gazassa, ja Israelissa vallitsevan tilanteen vuoksi emme koe voivamme olla hiljaa. Meille on tärkeää osoittaa solidaarisuutta sorretuille ja ilmasta sydämemme pohjasta toiveemme rauhasta, välittömästä ja kestävästä tulitauosta sekä kaikkien panttivankien turvallisesta paluusta.
Lausunnossa kerrotaan artistien vastustavan kaikenlaista vihaa, mukaan lukien antisemitismiä ja islamofobiaa.
– Uskomme vahvasti musiikin yhdistävään voimaan, joka antaa ihmisille mahdollisuuden ylittää erot sekä edistää merkityksellisiä keskusteluja ja yhteyksiä.
– Koemme velvollisuudeksemme luoda ja ylläpitää tätä tilaa. Voimakkaana toiveenamme on, että se inspiroisi laajempaan myötätuntoon ja empatiaan.
Uusimmat
-
17:50
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty astuu oikeuden eteen huomenna
-
17:38
Zelenskyi: Ukrainalla ensimmäistä kertaa tarpeeksi tykistön ammuksia
-
17:30
Hallitus sai eduskunnan luottamuksen talousvälikysymyksessä
-
17:15
Tom Cruisen ja Katie Holmesin 18-vuotias Suri-tytär vaihtoi nimensä
-
17:06
Kanadan junioritähdeltä erikoista käytöstä MM-kisoissa – latasi aiheesta jäätävän vastauksen MTV Urheilulle
-
17:05
Veikka-Juliuksen kymmenen "ällää" ja Maajussi-kaksikon lähentyneet välit – katso, mitä hyvää meillä ja maailmalla on tapahtunut!
-
17:04
MM-kisoihin tulossa kova vahvistus Carolinasta – "Nousen koneeseen"
-
16:56
Tv-tuotantoyhtiö kyseli henkilön rikostaustoja käräjäoikeudesta – hovioikeuskin torppasi tietopyynnön
-
16:54
Slovakian pääministeri leikattiin toistamiseen – tila edelleen hyvin vakava
-
16:45
Videonäyte paljastaa Leijonien erikoisen sekoilun – Petteri Sihvonen tyrmistyi NHL-vahvistuksen pelaamisesta: "Missä paniikissa olet?"
-
16:25
Olli Jokiselta varoitus Mikael Granlundin ympärillä pyörivästä myllystä: "Rajansa kaikella"
-
16:20
Hollywood-legenda Pierce Brosnan täytti 71 vuotta! Vaimo julkaisi kuvan vuosien takaa
-
16:16
Putin vierailullaan: "Venäjä valmis toimimaan käyttövoimana Kiinan taloudelle"
-
16:14
Auton lavalta putosi kuormaa pyöräilijän päälle Lahdessa – poliisi etsii autoilijaa
-
16:12
Mielenosoitus Gazan tilanteesta jatkuu Helsingin yliopistolla – tätä vaaditaan
-
16:11
Eeva Lehtimäen kommentti: Pelkoa ja inhoa Brysselissä – äänestäjien turvallisuushuolista herää kaksi kysymystä
-
16:00
Pörssisähkö huomenna miinusmerkkistä! Tuntihinta kalleimmillaankin nollassa
-
15:56
Espanjalaismedia: Xavi saa potkut Barcelonan päävalmentajan tehtävästä
-
15:53
Leijonien NHL-mies tiputettiin ykkösketjusta – Jukka Jalonen napakkana: "Jossain vaiheessa sekin loppuu"
-
15:52
Matkustaja häiriköi Finnairin lennolla – sai syytteet
-
Lataa lisää