Yhä useampi omistaa sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita – viime vuonna määrä nousi lähes kahteen miljoonaan
Sijoitusrahastoja tai pörssiosakkeita omistavien ihmisten osuus jatkoi kasvuaan Suomessa viime vuonna, kertoo Tilastokeskus.
Kotitalouksien varallisuustilaston mukaan 1,89 miljoonaa ihmistä omisti viime vuoden lopussa pörssiosakkeita tai osuuksia sijoitusrahastoista. Omistajien määrä kasvoi 2,1 prosenttia eli noin 39 500 ihmisellä edellisvuodesta.
Pörssiosakkeiden tai sijoitusrahastojen omistajamäärät ovat suomalaisissa kotitalouksissa kasvaneet jo usean vuoden ajan. Asuntoväestöstä yli kolmanneksella eli miltei 35 prosentilla oli kyseisiä sijoituksia viime vuonna, kun vielä vuonna 2013 vastaava osuus oli hiukan yli 25 prosenttia.
Asuntoväestöllä tarkoitetaan varsinaisissa asunnoissa vakinaisesti asuvia, ja siihen ei lueta esimerkiksi laitoksissa, asuntoloissa tai ulkomailla asuvia ihmisiä.
Tilastokeskuksen tilastojen perusteella pörssiosakkeiden omistusintoa kasvatti osaltaan se, että osakesäästötilit tulivat Suomessa mahdollisiksi vuodesta 2020.
Rahastosijoittaminen oli Suomen asuntoväestön naisten ja miesten keskuudessa lähes yhtä suosittua: osuus oli tilastojen mukaan viime vuonna noin 28 prosenttia sekä miehillä että naisilla.
Sen sijaan miehet sijoittivat pörssiosakkeisiin aktiivisemmin kuin naiset. Pörssiosakkeita omisti vuoden lopussa vajaat 20 prosenttia asuntoväestön miehistä, kun naisten vastaava osuus oli noin 13 prosenttia.
Miesten keskiarvoiset sijoitusomistukset olivat 49 400 euroa ja näin huomattavasti suuremmat naisten 28 700 euron keskimääräisiin omistuksiin nähden.
Omistusten arvo laski
Vaikka pörssiosakkeita tai sijoitusrahastoja omistavien osuus kasvoi, omistusten arvon mediaani laski vuodessa lähes viidenneksen.
Omistusten mediaaniarvo oli viime vuoden lopussa runsaat 5 400 euroa, kun vuotta aiemmin se oli yli 6 700 euroa. Keskimääräinen sijoitusomaisuus laski niin ikään vuoden 2021 runsaasta 50 200 eurosta vajaaseen 39 400 euroon.
Suomen Pankin elokuussa julkaisemien tietojen perusteella suomalaiset sijoittavat valtaosin kotimaisten yhtiöiden pörssiosakkeisiin. Tuolloin 88 prosenttia suomalaisten osakeomistuksesta oli suomalaisissa pörssiyhtiöissä.
Helsingin pörssin yleisindeksi on puolestaan ollut laskussa, joten Suomen Pankin mukaan suomalaisten omistusten arvonlaskua selitti suomalaisyhtiöiden osakkeiden arvon lasku.
Lue myös: Näin suomalaismiljonääri kulutti 700 000 neljässä kuukaudessa: “Harjoitushäämatka Roomassa”
Uusimmat
-
11:32
Hurjaa ylinopeutta ajanut törmäsi koulubussiin Kanadassa – Bemarista tuli hetkessä avomalli
-
11:31
Liigamestaruus ja cup-pokaali – Huuhkajien pelaajille menestystä eurokentillä
-
11:18
Rauhan aikaan Zelenskyin kausi päättyisi ensi viikolla
-
11:13
Volodymyr Zelenskyilta tiukka lausunto nyrkkeilyn MM-jättiottelusta
-
10:49
Leijonien liigapakki antoi vahvan näytteen NHL-tähtien keskellä
-
10:40
Gazalaissairaala: Isku pakolaisleirille – Yhdysvallat taivuttelee Saudi-Arabiaa tunnustamaan Israelin
-
10:39
Tappara täydensi joukkuettaan – mukana Leijonat-sensaatio ja Ilveksen NHL-lupaus
-
10:27
Juuri nyt: Riikka Purra puhuu tunteista
-
10:16
Sinnikkään rattijuopon pako jatkui vaikka löpö loppui – vauhtia pahimmillaan 235 km/h
-
10:01
Sami Kuronen esitteli uuden rakkaansa – julkaisi suloisen yhteiskuvan
-
09:44
Huima taustapaljastus Aleksander Barkovin NHL-palkinnosta
-
09:44
Makutestissä yrteillä ja valkosipulilla maustetut tuorejuustot – voittaja yllätti raadin
-
09:42
Arkkipiispa Leo eläkkeelle
-
09:31
Tulvan saartamat pelastettiin veneellä Inarissa – pohjoisessa vilkas yö
-
09:27
Näin huumeiden salakuljetus toimii: Pikaveneet kuljettavat tonneittain hasista kapeassa ja vaarallisessa salmessa
-
09:27
Kaksi lasta loukkaantui vakavasti mönkijäonnettomuudessa
-
09:19
Säveltäjä Kaj Chydeniuksen kuolinilmoitus julkaistiin
-
09:17
Kommentti: Tyson Fury saastutti MM-ottelun suuren hetken hävyttömällä tavalla
-
09:09
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
09:01
Teemu Suninen napautti Hyundain surkeaa ykköstallin kuskia
-
Lataa lisää