Yhdysvalloissa kadonneen tytön mysteeri ratkesi Netflix-sarjan ansiosta – ehti olla kateissa kuusi vuotta
Kuusi vuotta kateissa ollut tyttö löydettiin Yhdysvalloissa sen jälkeen, kun hänet tunnistettiin Netflix-sarjan avulla.
Heinäkuussa 2017 Ryan Iskerka oli noutamassa tytärtään Kayla Unbehaunia tämän äidin Heather Unbehaunin luota Yhdysvaltain Illinoissa sijaitsevassa South Elginin kylässä.
Kaylan äiti oli hävinnyt huoltajuuskiistan ja Iskerka oli saanut Kaylan täyden huoltajuuden, kertoo yhdysvaltalaismedia CBS. Äiti sai tavata lastaan valvotusti joka toinen viikonloppu.
Perille päästyään Iskerka sai tietää, etteivät retkeilemään lähteneet äiti ja tytär olleet koskaan palanneet kotiin.
Kaylan etsinnät aloitettiin välittömästi, ja niitä jatkettiin vuosia tuloksetta. Kayla oli kadotessaan yhdeksän vuotta vanha.
Ratkaiseva vihje Netflix-sarjasta
Kuin ihmeen kaupalla poliisi on löytänyt nyt 15-vuotiaan Kaylan yli 1 000 kilometrin päässä katoamispaikastaan Yhdysvaltain itärannikolla sijaitsevasta Pohjois-Carolinan osavaltiosta. Asiasta kertovat esimerkiksi brittilehti Telegraph ja yhdysvaltalaismedia CBS.
Telegraphin mukaan Pohjois-Carolinan Ashvillessa sijaitsevan kaupan omistaja oli nähnyt Kaylan suoratoistopalvelu Netflixin julkaiseman Unsolved Mysteries -dokumenttisarjan jaksossa.
Ohjelman ansiosta kauppias tunnisti Kaylan ja ilmoitti havainnostaan poliisille.
Telegraphin mukaan poliisi otti Kaylan huostaan. Kaylan äiti Heather pidätettiin, ja häntä syytetään lapsikaappauksesta.
Katoamisilmoituksia Kaylasta julkaissut National Center for Missing & Exploited Children jakoi Kaylan isän Ryan Iskerkan helpottuneet terveiset Twitterissä.
– Olen ikionnellinen, että Kayla on turvallisesti kotona. Pyydämme yksityisyyttä tutustuessamme uudelleen ja totutellessamme tähän uuteen alkuun, Iskerka sanoo.
Katso alla olevasta videosta tiivistettynä, miten kadonneen tytön mysteeri ratkesi. Voit katsoa lisää lyhyitä uutisvideoita MTV Uutisten sosiaalisen median kanavissa @mtvuutiset.
Uutista päivitetty 20.5. kello 14.43: Korjattu leipätekstiin tieto, että katoaminen tapahtui heinäkuussa, ei kesäkuussa.
Uusimmat
-
05:32
Ex-vakuutusetsivä muistaa yhä epämiellyttävän petoksen – kuolleella pennulla rahastettiin uudelleen ja uudelleen
-
05:30
Grand Theft Auto VI -pelin julkaisuajankohta selvisi
-
05:25
Kanadassa öljykaupunkia uhanneen maastopalon eteneminen laantui
-
05:20
Helle hellinee tänäänkin – ensi viikolla ei
-
02:00
Keva: Kuntapäättäjien näkemykset kuntiensa tulevaisuudesta heikentyneet rajusti
-
00:01
Finanssiala: Kolme prosenttia suomalaisista menettänyt rahaa digihuijauksissa
-
23:58
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
23:35
Leijonien lohkon piikkipaikka vaihtui
-
22:58
Järkyttävä jääkiekkokuolema vihloo ruotsalaispelaajaa yli puoli vuotta myöhemmin: "Ajattelen joka päivä"
-
22:29
Sami Välimäki aloitti pirteästi kauden toisen majorin – yhdysvaltalaistähti löi ennätykset uusiksi
-
22:25
Turkin tunnetuin kurdipoliitikko sai yli 40 vuotta lisää vankeutta
-
22:10
Sivusto: Tapparan mestarivahdin uusi osoite on selvillä – kaksivuotinen sopimus
-
21:53
Putin ja Xi kertoivat ydinsodasta yhdellä lauseella
-
21:38
Lewis Hamilton lausui mielipiteensä: tämä kuljettaja pitäisi palkata hänen seuraajakseen Mercedeksellä
-
21:27
Jukka Jalonen tiesi välittömästi Leijonien kylmäävän kohtalon – tiuskahti MM-areenalla: "Mitä tässä voi tehdä?"
-
21:26
Tätä shokkitappio tarkoittaa Leijonien MM-jatkon kannalta – huippupeleihin rakenteilla jättipaine
-
21:21
Turun Metsämäessä tuleen syttyneen jätekasan savunmuodostus vähentynyt, yleisellä alueella voi taas liikkua
-
21:03
Tältä hurmio näytti – katso, miten Itävallan fanit ilakoivat Leijonat-voitolla
-
20:47
Itävallan sankari latasi mahtipontisen väitteen häkellyttävästä Leijonat-voitosta – saattaa korkata oluen
-
20:40
Ruotsissa hierotaan käsiä: Leijonien taaperruksesta esiin kipeä fakta
-
Lataa lisää