Yleinen virus vie vuosittain noin 1000 vauvaa sairaalaan Suomessa – näin siltä voi suojautua
RSV:n aiheuttama tauti on yleisin syy alle 1-vuotiaan lapsen sairaalahoidolle Suomessa. Se on myös yksi merkittävimmistä imeväisikäisten kuolemaan johtavista hengitystieinfektioista maailmalla. Nyt saatavilla on rokote, joka ehkäisee vastasyntyneen tartunnan.
RSV eli respiratory syncytial virus aiheuttaa lapsille nuhaa, limaisuutta, yskää ja vaihtelevasti kuumetta. Osalla tauti etenee vakavaksi alahengitystieinfektioksi noin viidessä päivässä, jolloin lapsen hengitys voi vaikeutua.
Suomessa noin 1000 vauvaa joutuu vuosittain sairaalaan RSV:n aiheuttaman taudin vuoksi.
Vaikka Suomessa tautiin kuolleisuus on harvinaista, joutuvat etenkin alle puolivuotiaat infektiota sairastavat vauvat herkästi sairaalahoitoon hengityspysähdyksien ja hengitysvajauksen vuoksi.
Odottava äiti voi suojata vauvansa rokotteella
Rokotetta RSV:tä vastaan on yritetty kehittää jo 1960-luvulta lähtien. Tutkijat arvioivat, että rokote helpottaisi merkittävästi viruksen aiheuttamaa tautitaakkaa ja sairaalahoidon kuormitusta.
Suomessa esiintyy joka toinen vuosi laajempi RSV-epidemia, joka herkästi kuormittaa sairaalaosastoja, avohoitoa ja päivystyksiä. Myös riski teho-osastojen ruuhkautumiselle on korkea.
Lue myös: Silmätulehdus, nielutulehdus ja vatsatauti – tätä on epidemioita aiheuttava adenovirus ja sen hoito
Nyt Suomessa on saatavilla kaksi eri rokotetta, joista toinen antaa suojan vastasyntyneille ja toinen yli 60-vuotiaille.
Odottava äiti voi ottaa rokotteen raskausviikoilla 24–36. Rokotteen vaikutuksesta äidin elimistössä muodostuvat vasta-aineet siirtyvät istukan kautta sikiön verenkiertoon ja antavat suojan RSV:tä vastaan vauvalle ensimmäisten elinkuukausien ajan.
– Rokotetta voi lämpimästi suositella kaikille yli 60-vuotiaille ja nuoremmille raskaana oleville naisille. Hyöty rokotteesta on luonnollisesti suurempi, jos potilaalla on perussairauksia, jotka RSV-infektion yhteydessä lisäävät komplikaatioiden riskiä, kertoo Rokotepalvelun vastaava lääkäri ja lastentautien dosentti Jukka Vakkila Suomen Rokotepalvelu Oy:n tiedotteessa.
Lähteet: Suomen Rokotepalvelu Oy:n tiedote
Artikkelia korjattu 11.12.2023 klo 12.02: Korjattu tieto siitä, että olisi olemassa kaksi eri rokotetta, jotka on tarkoitettu vastasyntyneiden suojaamiseksi. Yksi rokote on tarkoitettu suojaamaan vauvoja, toinen yli 60-vuotiaita.
Uusimmat
-
18:09
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
18:09
Mitä ihmettä? Leijonat-järkäle antoi kovuutta Connor Bedardille – tuomareilta häkellyttävä ratkaisu
-
18:05
Georgian presidentti käytti veto-oikeuttaan kiisteltyä lakiesitystä vastaan: "Olemukseltaan venäläinen"
-
18:04
Salkkarit-tähdet paljastavat podcastissa totuuden intiimikohtausten takaa: "Siitä on romantiikka niin kaukana"
-
17:58
Venäjä väittää: Uusi valloitus Harkovassa – "Läpimurtojen mahdollisuus kasvaa"
-
17:57
Karu paljastus videotarkistuksessa: Harri Säterin virhe aiheutti Kanadan maalin hyväksymisen
-
17:40
Tämä osuma maistui! Jesse Puljujärvi täräytti kiekon Kanadan verkkoon
-
17:30
Kuski koki kauhunhetkiä Yhdysvalloissa – rekka päätyi sillan reunalle roikkumaan
-
17:28
MTV seuraa: Hävytön virhe Säteriltä – Leijonien johto suli nopeasti
-
17:28
Kuinka kauan tuorejuusto säilyy jääkaapissa?
-
17:03
Näkövammaiset jakavat arjen haasteita, joista normaalinäköisten ei tarvitse juuri huolehtia: "Miksi aina, kun joku tippuu lattialle..."
-
17:01
Tutkija hämmästyi: USA:n Ukraina-tuen mahdollisesta loppumisesta ei juuri puhuta
-
16:35
Slovakian Ficon ennuste positiivinen: Pääministeri tajuissaan
-
16:20
Kylpylähotellissa tulipalo Siilinjärvellä – johtaja antaa henkilökunnan toiminnalle arvosanan 10+
-
16:15
Mariko Pajalahti ja Tidjân Ba muistelevat Kwan-yhtyeen menestystä: "Se oli ihan tajutonta"
-
16:11
Slovakian pääministerin ampujaksi epäilty mies määrätty tutkintavankeuteen.
-
16:06
Kulotus riistäytyi käsistä ja nyt Keuruulla roihuaa suuri maastopalo
-
16:03
Ruotsilla häikäisevä alku MM-turnauksessa – käsittämätön temppu ratkaisi voiton
-
16:01
Polkupyöräiljä löydettiin maasta makaamasta Kiteellä: Poliisi epäilee törmänneen autoilijan paenneen paikalta
-
15:56
"Aku" Partanen huippuvauhdissa – täräytti SE:n
-
Lataa lisää