Maailman yleisurheiluliiton (WA) päätös jakaa Pariisin olympiavoittajille tuntuvia rahapalkintoja asettaa eri lajien urheilijat eriarvoiseen asemaan, sanoo soudun kultamitalisti Steve Redgrave.
WA:n puheenjohtaja Sebastian Coe ilmoitti keskiviikkona, että liitto maksaa jatkossa jokaiselle yleisurheilun olympiavoittajalle 50 000 dollarin (noin 46 800 euron) palkkion. Uudistuksella liitto haluaa nostaa olympialaiset myös taloudellisessa arvossa muiden huippukisojen rinnalle.
Kaikkiaan 2,4 miljoonan dollarin potti tulee Kansainvälisen olympiakomitean lajiliitoille maksamasta olympialaisten tuotosta, josta WA saa suurimman osuuden, noin 40 miljoonaa dollaria.
Pienenpien lajien edustajille yleisurheiluliiton päätös oli märkä rätti kasvoille. Soudussa viisi olympiavoittoa vuosina 1984-2000 saavuttanut britti Steve Redgrave näkee rahanjaossa urheilijoiden jakoa kahden kerroksen väkeen.
– Se lyö aika kovaa lajeja, joilla ei ole varaa tällaiseen. Soutu on siinä asemassa. Meillä on vaikeuksia saada lajiin sponsoreita ja rahaa, Redgrace sanoo Daily Mail -lehden haastattelussa.
Redgrave nostaa samalle tasolle myös esimerkiksi melonnan ja eri kamppailulajien liitot.
– Niillä ei vain ole samanlaista rahoitusta kuin World Athleticsilla. Näkisin mieluummin, että he käyttäisivät rahat auttaakseen oman lajinsa ruohonjuuritasoa tai auttaakseen muita olympialajeja saamaan samanlaista jalansijaa, Redgrave kommentoi.
Yleisurheiluvideot
Uusimmat
-
02:00
THL: Tyttöjen mielenterveysongelmat lisääntyneet – yhden ryhmän tilanne parantunut koronan jälkeen
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
Lataa lisää