Yli 70 vuotta sitten skottipoika oli kaivamassa perunoita maasta, kunnes löysi muinaisen egyptiläisen taideteoksen – nyt mysteerin uskotaan ratkenneen
Arkeologit uskovat ratkaisseensa Skotlannista löytyneiden muinaisten egyptiläisten esineiden mysteerin.
Egyptiläisiä historiallisia taide-esineitä löydettiin Melville Housen sisäoppilaitoksen alueelta vuosien 1952–1984 välisenä aikana.
Tiedesivusto Live Science uutisoi, että ensimmäinen taide-esine löytyi 71 vuotta sitten, kun koulupoika oli laitettu rangaistuksena kaivamaan maasta perunoita. Alueelta löydettiin sittemmin useita taidokkaasti tehtyjä antiikkipatsaita, joista yksi oli lähges 4 000 vuotta vanha.
Koululta tuotiin ajan mittaan kaikkiaan 18 muinaista löytöä asiantuntijoiden arvioitavaksi. Löytöjen todettiin olevan aitoja, mutta kukaan ei osannut selittää, miten esineet olivat päätyneet hautautuneiksi Brittein saarille.
Tutkijat uskovat nyt ratkaisseensa mysteerin. He uskovat, että esineet on tuonut alueelle Melville Housen alkuperäisiin omistajiin kuulunut Alexander Leslie-Melville. Hän oli matkustanut Egyptiin vuonna 1856 ja kuoli vain vuosi sen jälkeen, kun hän oli palannut Britanniaan.
Asiantuntijoiden lausunnon mukaan Leslie-Melville on saattanut tuoda historiallisia esineitä matkaltaan. Leslie-Melvillen kuoleman jälkeen perheenjäsenet olivat ilmeisesti siirtäneet esineet ulkorakennukseen, joka puolestaan purettiin myöhemmin. Tapahtumien myötä esineet hautautuivat unholaan – kunnes perunoita nostanut koulupoika sattui kohdalle.
Uusimmat
-
23:18
Trumpin somevideo suututti Valkoisen talon: "Kuvottavaa ja häpeällistä"
-
22:47
Harri Säteri yllätettiin nopeasti kahteen kertaan – tämä Mikael Granlundin maali hylättiin
-
22:43
Valkoposkihanhien pääjoukot jättivät Suomen
-
22:42
MTV seuraa: No nyt menee! Jere Innala toi Leijonat mukaan peliin
-
22:41
Chelsea-päävalmentaja Mauricio Pochettino astuu syrjään
-
22:25
Suomi ja USA allekirjoittivat erikoisjoukkoyhteistyötä koskevan aiejulistuksen
-
22:07
Leijonien vastustajalta ronski veto MM-huippuväännössä – maalivahti pois avauserässä
-
22:07
Zelenskyi: Ukrainan joukot saavuttaneet tuntuvaa edistystä Harkovan alueella
-
22:03
Ruotsi-ottelussa paha tilanne: pistenikkari rysähti kaameasti laitaan
-
22:01
Sami Hedberg ja laulaja Saija Tuupanen ovat eronneet
-
21:43
Hirviemo tappoi miehen Alaskassa
-
21:39
Emil Ruusuvuori vetäytyi voiton jälkeen
-
21:30
Suomessa myönnettiin viime vuonna 20 000 oleskelulupaa – yksi syy nousi yleisimmäksi perusteeksi
-
21:26
Kuvat ja videot paljastavat kaaoksen Singapore Airlinesin koneen sisällä
-
21:00
Sveitsin karu linjaus osui NHL-lupaukseen kipeästi – "Emme halua, että kukaan poimii rusinoita pullasta"
-
20:58
Onko uhkaava puhe hyökkäys, jota vastaan ampuma-aseen käyttö on oikeutettua? Näin arvioi rikosoikeuden professori
-
20:38
Kuopiossa tuhopolttojen ja vahingontekojen suma – poliisi otti kiinni teoista epäillyn moottoritiellä
-
20:22
Ruotsin riveissä tapahtuu: "kriisisiirto" ennen Leijonat-kohtaamista
-
20:15
Amerikkalaistuomari päätti: Tacot ovat voileipiä
-
20:10
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
Lataa lisää