Haudutettu broileri-tomaattipata
Tämä mehukkaan maukas pata vain paranee, kun sitä haudutetaan pitkään. Lisukkeeksi sopivat yhtä lailla riisi, keitetyt perunat kuin pasta. Kaikkein parasta lienee kuitenkin couscous.
- Ruokavalio: Kananmunaton, Laktoositon
4 annosta
- 1 broileri
- 2 sipulia
- 3 valkosipulinkynttä
- suolaa ja jauhettua valkopippuria
- öljyä paistamiseen
- 6 tomaattia
- 1 ruukku tuoretta basilikaa
- 4 rkl sokeria
- 2 dl valkoviiniä
- 4 rkl tomaattipyreetä
- 2 dl vettä
Tarjoiluun
- couscousta
Valmistusohje
1. Leikkaa broileri kahdeksaksi suunnilleen samankokoiseksi palaksi. Kuori ja viipaloi sipuli ja valkosipulinkynnet. Ruskista broilerinpalat niin että ne saavat kauniin värin, mausta suolalla ja pippurilla.
2. Halkaise tomaatit, hienonna basilika ja siirrä pataan. Lisää pataan myös sokeri, viini, tomaattipyree ja vesi.
3. Kiehauta ja jätä hautumaan noin 30 minuutiksi. Jos pata kuivuu liikaa, lisä nestettä. Tarjoa lisänä couscousta.
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
MasterChef Suomi
MasterChef-keittiön valtaavat amatöörikokit! Satojen hakijoiden joukosta valitut, Suomen parhaat kotikokkaajat havittelevat liekinkuumaa MasterChef Suomi -arvonimeä ja 10.000 euron rahapalkintoa. Riittävätkö taidot kelloa vastaan kokatessa miellyttämään tuomaristoa? Uudella kaudella Kape Aihisen seuraksi tuomarikolmikkoon liittyy kaksi huippukokkia, Henri Alén sekä vaikuttavan kansainvälisen uran luonut Helena Puolakka.
Suosituimmat reseptit
-
Vappu Pimiän minestronekeitto
-
Hanna Sumarin tyrmäävän hyvä omenapiirakka
-
Mokkapalat
-
Anun mokkakakku
-
Jäädytetty Nutella-juustokakku
-
Taivaallinen omenahillo
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Mokkapalat – Nannan täydellinen ohje, jolla saat uskomattoman mehevän lopputuloksen
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Omenapiirakka – Sadun ylistettyä somenapiirakkaa rakastavat kaikki