14.8.2015. Kokeile salmiakkisuklaan ja vadelmien viettelevää yhdistelmää! Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras.
Tarvitset
- n. 10 pyöreää pientä piirasvuokaa, esim. irtopohja, silikoni tai folio (halkaisija n. 7-8 cm), tai 1 iso piirasvuoka (26-28 cm halkaisija)
Piiraspohjat
- 1 pkt Myllyn Paras Suklaa Piirakkataikinaa (380 g) tai Kauramurotaikinaa (400 g)
Kypsälle pohjalle
- n. 4 dl vadelma-punaherukkasurvosta
Täytevaahto
- 1 tlk vaahtoutuvaa kermaa (n. 2 dl)
- 1 tlk vaniljarahkaa tai -tuorejuustoa (200 g)
- 1 tl vaniljasokeria
- 50 g salmiakkisuklaata
Koristeeksi
- n. 3 dl vadelmia (ja punaherukoita)
- pieniä vadelman, herukan tai mintun lehtiä
- 50 g salmiakkisuklaata pieninä paloina
Valmistusohje
Jaa sulanut taikina voideltujen pienten piirasvuokien pohjille ja reunoille. Tai vaihtoehtoisesti käytä koko taikina yhteen isoon piirasvuokaan. Paista piiraspohjia 200-asteisen uunin keskitasolla 8-10 min (isoa piirasta n. 15 min alimmalla tasolla) kauniin värisiksi. Varo paistamasta liikaa. Jäähdytä pohjat.
Valmista täytevaahto. Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää rahka tai tuorejuusto ja vatkaa vielä hetki. Mausta seos vaniljasokerilla ja veitsellä pieneksi pilkotulla salmiakkisuklaalla.
Survo vadelmat ja punaherukat. Levitä survosta nesteineen piiraspohjille ja lusikoi päälle täytevaahto. Koristele vadelmilla, herukan tertuilla, tuoreilla vihreillä lehdillä ja salmiakkisuklaapaloilla.
Vinkki: halutessasi voi jättää punaherukat pois ja käyttää enempi vadelmia tai laittaa punaherukoiden tilalle muita marjoja.
Resepti: Arja Elina Laine, Myllyn Paras Oy
Aiheeseen liittyvää:
Makuja-videot
Parhaat ruokaohjelmat
-
Koko Suomi leipoo
Koko Suomi leipoo on herkullinen hyvänmielen ohjelma, jossa taitavat kotileipurit kilpailevat parhaan leipurin tittelistä.
Suosituimmat reseptit
-
Maisemakahvilan raparperipiirakka – Katariinan kuuluisa resepti
-
Avokadopasta à la Alexander Gullichsen
-
Coleslaw á la Kari Aihinen
-
Parsan keittäminen – helppo ohje
-
Vappu Pimiän yön yli -sämpylät
-
Itkukana – Hanna Gullichsenin helppo arkiruoka
-
Raparperi-pekoni-vuohenjuustoleivät
-
Parsarisotto – täydellinen risotto Hans Välimäen ohjeella
-
Ranskankermavaahtoa, karamellisoituja pekaanipähkinöitä ja raparperiremmi
-
MasterChef Suomi: Omenakakku ja kanelijäätelöä, Maritan resepti