Norjan maastohiihto kriisissä – toimittajalta paljonpuhuva lausunto

Norjan hiihtourheilussa kuohuu. Maan lajiliitto on menettämässä kaksi kolmesta pääsponsoristaan. Yksi merkittävä tekijä on ollut paluita tekevien Therese Johaugin ja Petter Northugin poissaolo.

Vaikka Norja niittääkin menestystä hiihtoladuilla, niin taustoilla tilanne on täysin eri. Kesällä Sparebank 1 ilmoitti, että tulevasta kaudesta tulee heidän viimeisensä yhteistyön osalta. Yhtiö on ollut pääsponsorina kymmenen vuoden ajan. Tiistaina tuli uusi shokki, kun öljy-yhtiö Equinor ilmoitti lopettavansa yhteistyön.

Talousasiantuntija Trond Blindheimin mukaan Norjan hiihtoliitolla tulee olemaan vaikeaa korvata menetettyjä sponsoreita. Blindheim sanoo, että asian taustalla on useita tekijöitä, kuten kiinnostavien tähtien puuttuminen.

– Yhteen aikaan maastohiihto oli kuin Formula 1. Silloin Petter Northug tuotti tuhoa ja Therese Johaug oli ladulla. Ladulta puuttuu karismaattisia ja ikonisia henkilöitä. On tullut muita lajeja ja urheilijoita, jotka ovat värikkäämpiä persoonia ja ehkä hauskempia sponsoroitavia, Blindheim sanoi NRK:lle.

Vuosikymmeniä Norjan TV2:lla hiihtourheilua seurannut Nettavisenin kolumnisti Ernst Lersveenin mielestä mallia pitäisi ottaa Ruotsin supertähdestä Frida Karlssonista. Lersveen muisteli videopätkää, jolla Karlsson leikkasi Northugin hiukset.

– Voin olla yhdestä asiasta varma. Jos minä olisin ehdottanut vastaavaa norjalaisten leirille, niin vastaus olisi ollut ei, ei. He olisivat katsoneet minua vinosti. Siinä on iso kontrasti, mikä osoittaa tilanteen laadun. Asiaan täytyy tulla muutos, Lersveen totesi.

Myös TV2:n asisantuntia Petter S. Skinstad on sitä mieltä, että ruotsalaisnaiset ovat parempia mainostajia kuin norjalaiset.

– He suorittavat paremmin hiihtäjinä ja merkittävästi paremmin sponsoroinnin ja yleisön suosikkina olemisen suhteen. Se on johtanut siihen, että maastohiihdon kiinnostus Ruotsissa on ennätyssuurta, Skinstad sanoi Nettavisenille.

Lisää päänvaivaa Norjan hiihtoliitolle tuo pääsihteeri Arne Baumannin väistyminen tehtävästään. Hän ilmoitti asiasta vain päivää ennen kuin yksi pääsponsoreista kertoi yhteistyön päättymisestä.

 

 

Lue myös:

    Uusimmat