Pääesikunnan päällikkö vieraili Israelissa – keskusteluissa esillä ilmapuolustus

Pääesikunnan päällikkö, kenraaliluutnantti Vesa Virtanen on vieraillut Israelissa tällä viikolla. 

Vierailua isännöi Israelin asevoimien apulaiskomentaja, kenraalimajuri Amir Baram, kertoo Puolustusvoimat tiedotteessa.

Keskusteluissa olivat esillä muun muassa Israelin kokemukset ilmapuolustuksen järjestämisestä. Suomen näkökulmasta kiinnostivat erityisesti F-35-hävittäjien ja Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän käytöstä saadut kokemukset.

Vierailun aikana Virtanen keskusteli israelilaisten kanssa kahdenvälisestä yhteistyöstä Puolustusvoimien ja Israelin asevoimien välillä. Laajasti esillä olivat myös Lähi-idän sekä Unifil- ja Untso-kriisinhallintaoperaatioiden turvallisuustilanteet.

Puolustuskyvyn kehittäminen

Kenraaliluutnantti Virtanen painottaa Israelin merkitystä Suomen puolustuskyvyn kehittämistä tukevana kumppanina.

– Yhteistyö Israelin puolustusvoimien kanssa on Puolustusvoimille hyödyllistä. Maidemme puolustusratkaisuissa on samankaltaisuuksia, kuten esimerkiksi laajaan reserviin pohjautuvat sodan ajan joukot. Vallitsevassa turvallisuusympäristössä on keskeistä, että kehitämme omaa puolustusjärjestelmäämme suorituskyky edellä, Virtanen sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa puolustusmateriaaliyhteistyö Israelin kanssa on tärkeää.

– Esimerkiksi Israelin kerroksellinen ilmapuolustusjärjestelmä on maailman edistyneimpiä. Monet israelilaiset tuotteet ovat perusteellisissa vertailuissa osoittautuneet tarpeisiimme sopivimmiksi, Virtanen lisää.

Kenraalimajuri Baram kertoo tiedotteessa, että vierailun aikana kierrettiin muiden yksiköiden lisäksi myös yksiköissä, jotka ovat tällä hetkellä vastuussa operatiivisesta toiminnasta.

Lue myös:

    Uusimmat