100 metrillä raju olympiaraato – maailmanmestari rannalle kovalla ajalla

100 metrin maailmanmestari Christian Coleman jäi 100 metrillä rannalle Pariisin olympialaisista, vaikka juoksi Yhdysvaltojen mestaruuskisojen finaalissa ajan 9,93.

Colemanin 9,93 riitti hurjatasoisessa finaalissa Eugenessa vasta neljänteen sijaan, ja tähtijuoksija jäi Yhdysvaltojen raa'assa kerrasta poikki -karsintasysteemissä ensimmäisenä ilman olympiapaikkaa. Olympiapaikat napsi Colemanin nokan edestä kärkikolmikko Noah Lyles (9,83), Kenny Bednarek (9,87) ja Fred Kerley (9,88).

Alkuerissä Coleman oli ollut toiseksi nopein ajalla 9,99 ja välierissä kolmanneksi nopein kauden henkilökohtaisella kärkinoteerauksellaan 9,86.

200 metriä jäljellä 

100 metrillä Colemania ei olla olympialaisissa näkemässä, mutta hän voi yrittää vielä kisapaikkaa 200 metriltä. Hän kertoi toukokuussa tavoittelevansa olympiapaikkaa myös tuolla matkalla, ja 200 metrin juoksut ovat Yhdysvaltain karsinnoissa edessä myöhemmin tällä viikolla.

200 metriä tällä kaudella nopeimmillaan aikaan 20,43 juossut Coleman ei ole kuitenkaan tuoreella tasollaan lähelläkään matkan kovia yhdysvaltalaisia kärkimiehiä. Coleman on ollut 100 metrillä huomattavasti parempi ja saavuttanut matkalla maailmanmestaruuden 2019 ja MM-hopean 2017. 200 metriltä hänellä ei arvokisamitaleja ole.

Coleman on voittanut lisäksi 60 metrillä kaksi hallimaailmanmestaruutta, viimeisimmän juuri tänä vuonna Glasgow'ssa.

Coleman ei päässyt Tokion olympialaisiin 2021 doping-kilpailukieltonsa takia. Häntä ei oltu tavoitettu vuoden sisällä kolmesti dopingtestiin.

Lue myös:

    Uusimmat