12-vuotias avasi joululahjan liian aikaisin − poliisi pidätti!

Yhdysvalloissa lapsen elämä ei aina ole helppoa.
Julkaistu 14.06.2011 15:00(Päivitetty 22.12.2011 09:15)

Aikuiset eivät aina tunnu ymmärtävän lasten käyttäytymistä vaan turvautuvat jopa poliisin apuun melko viattomiltakin vaikuttavissa tilanteissa. Seuraavat kahdeksan esimerkkiä Amerikasta kertovat, miksi lapsi joutui käsirautoihin vain siksi, että hän oli lapsi.

Joululahjan avaaminen liian aikaisin (2006)

Äiti hankki 12-vuotiaan poikansa pidätetyksi, koska poika avasi joululahjansa liian aikaisin. Nainen halusi opettaa lapselleen tottelemattomuuden seuraukset. Poliisi syytti lasta näpistyksestä. Kyseessä oli 85 dollarin tietokonepeli.

Lapsi vietiin kotoaan käsiraudoissa poliisiasemalle, ja hänet vapautettiin myöhemmin, kun äiti tuli hakemaan häntä kirkossa käytyään.

Pöytään piirtely (2010)

12-vuotias tyttö pidätettiin siksi, että hän kirjoitti "Lex oli täällä 2/1/10" ja "Minä rakastan ystäviäni Abbya ja Faithia" pöytäänsä koulussa. Tyttö vietiin pois käsiraudoissa, ja hän sai rangaistuksekseen kahdeksan tuntia yhdyskuntapalvelua sekä käskyn kirjoittaa esseen siitä, mitä hän oppi kokemuksesta.

Kuvien ottaminen omista rintaliiveistä pyjamabileissä (2009)

Kaksi 15-vuotiasta tyttöä joutui hankaluuksiin, kun he ottivat kuvia ylävartalostaan.

Tyttöjä uhattiin syyttää seksuaalisesta alaikäisen hyväksikäytöstä, elleivät he osallistuisi 10-tunnin kurssille, joka käsitteli pornografiaa ja seksuaalista väkivaltaa. Jos heidät olisi tuomittu, he olisivat voineet joutua vankilaan ja saada rekisterin seksuaalirikollisuudesta.

Ruokasota koulun ruokalassa (2009)

25 lasta otettiin huostaan sen jälkeen, kun he olivat osallistuneet ruokasotaan koulussa. Heitä syytettiin holtittomasta käyttäytymisestä. Lapset, jotka olivat iältään 11–15-vuotiaita, laitettiin käsirautoihin, ja heitä pidettiin poliisiasemalla viisi tuntia, ennen kuin asiasta ilmoitettiin heidän vanhemmilleen.

Pihviveitsen tuominen kouluun (2007)

Äiti pakkasi 10-vuotiaalle tyttärelleen evääksi pihvin ja laittoi sen mukaan pihviveitsen. Tytär käytti veistä syödessään pihviä koulunsa kahvilan ulkopuolella. Hänet otettiin kiinni ja vietiin nuorisovankilaan arvioitavaksi.

Tyttöä syytettiin törkeästä aseen hallussapidosta koulun alueella, ja hänet erotettiin koulusta kymmeneksi päiväksi.

Tekstiviestejä tunnilla (2009)

14-vuotiasta tyttöä syytettiin häiriökäyttäytymisestä sen jälkeen, kun hän ei totellut matematiikan opettajansa pyyntöä laittaa kännykkänsä pois.

Piti yllään lehmän pukua pikkujouluissa (2008)

8-vuotias autistinen tyttö pidätettiin, koska hän kieltäytyi riisumasta lehmän pukuaan. Raportin mukaan tyttö taltutettiin pitämällä kiinni hänen käsistään ja jaloistaan, joihin myöhemmin kehkeytyi peukalon kokoisia mustelmia.

Kakun pudottaminen lattialle (2007)

16-vuotias-tyttö pudotti kakun palan, minkä vuoksi koulun vartija hyökkäsi hänen kimppuunsa murtaen samalla tytön ranteen.

Raportin mukaan joku törmäsi tyttöön, ja sen vuoksi kakku lensi maahan. Vartija pakotti tytön nostamaan kakun maasta. Sen jälkeen tyttö poistui paikalta kiusaantuneena, mutta joutui vielä turvamiesten kovistelemaksi.

Lähde: Huffington Post

Kuvat: Colourbox

Studio55.fi

Tuoreimmat aiheesta

Studio55