12-vuotias poika sai aikaiseksi ydinreaktion leikkihuoneessaan 50 000 voltilla?

9:12img
12-vuotiaan tekemät äärimmäisen pienen mittakaavan fuusiokokeilut ovat aivan eri asia kuin varsinainen ydinvoima.
Julkaistu 24.02.2019 16:45
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Yhdysvalloissa Tenneseessä on tapahtunut sangen erikoinen tilanne. 12-vuotiaan pojan kerrotaan saaneen aikaiseksi fuusioreaktion maailman nuorimpana henkilönä.

Guardian kirjoittaa, että Jackson Oswalt sai väitetysti luotua pienimuotoisen ydinreaktion leikkihuoneeseen tekemässään laboratoriossa.

Oswaltin väitetty saavutus on saanut tunnustusta alan harrastelijoiden ylläpitämästä Fusor.net -foorumista.

Oswalt kertoo muuttaneensa vanhan leikkihuoneen ydinlaboratorioksi noin 9000 euroa maksaneella laitteistolla, joka käyttää 50 000 voltin virtaa kuumentaakseen deuteriumkaasua. Reaktiossa atomit yhdistyvät ja vapauttavat samalla pienen määrän energiaa.

Oswalt kertoo hankkineensa laboratorionsa osat verkkokauppa eBayn kautta.

Oswaltin väitteitä ei ole kuitenkaan vielä virallisesti vahvistettu.

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat