13-vuotias aiheutti vaaraa Kerimäellä – pakeni poliisia kaikin puolin laittomalla ajopelillään ikäänsä nähden

Julkaistu 29.08.2022 16:06
Toimittajan kuva
Jukka Auramies

jukka.auramies@mtv.fi

@Auramies

13-vuotias poika vaaransi liikennettä sunnuntaina paettuaan poliisipartiota Savonlinnassa Kerimäen taajamassa kevytmoottoripyöräksi muunnetulla mopolla, Itä-Suomen poliisi tiedottaa.

Poikaa epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja ajoneuvorikkomuksesta.

Tilanne sai alkunsa iltapäivällä Kerimäen Puruvedentiellä, kun poliisipartio kiinnitti mopoon huomionsa. Kuljettaja päätti kuitenkin lähteä pakoon seurauksin, jotka olivat vaaraksi kerimäkeläisille. Lopulta poliisi sai nuorukaisen kuitenkin pysähtymään.

Pojalla ei ikänsäkään puolesta ollut mopon kuljettamiseen oikeuttavaa ajokorttia. Poliisin tarkastuksessa mopon todettiin olevan muutetun kevytmoottoripyöräksi. Mopossa ei myöskään ollut rekisterikilpeä. Ikänsä puolesta poika ei kuitenkaan ole rikosoikeudellisessa vastuussa tekemistään rikoksista.

Tuoreimmat aiheesta

Liikennerikokset