Poika ei uskaltanut enää kouluun tultuaan koulutoverinsa pahoinpitelemäksi. Tekijä tuomittiin sakkoihin.
Väkivallanteko tapahtui Vantaan Korson Ankkalammella viime vuoden syyskuussa. Uhri oli ollut puistossa kavereidensa kanssa viettämässä aikaa, kun tekijä oli huutanut häntä luokseen.
Kaverinsa kanssa pojan luo mennyt uhri ei kertomansa mukaan edes puhunut tämän kanssa ennen väkivallan alkua. Tekijän mukaan heillä oli riitaa, joka päättyi väkivaltaan.
Uhria oli joka tapauksessa hakattu nyrkein useita kertoja kasvoihin niin, että tämän kumpikin silmä oli muurautunut umpeen ja tälle oli tullut sidekalvon alainen verenvuoto. Teko puuttui uhrin kavereiden keskeytettyä väkivallan ja poistuttua uhrin kanssa paikalta.
2:04
Uhri ei halunnut mennä enää kouluun
Uhri ja tekijä olivat käyneet samaa koulua, ja uhrin mukaan tekijä oli kysynyt siellä häneltä ”oliko kiva saada päähän”.
Poika oli kertomansa mukaan kuullut teon jälkeen huhuja siitä, että tekijä aikoisi pahoinpidellä hänet uudelleen rikosilmoituksen teon vuoksi. Tekijä kiisti tämän ja oikeudenkaan mukaan väitteelle ei ollut riittävää näyttöä. Poika kertoi kuitenkin tapahtuneen vuoksi jättänyt koulun kesken, jotta ei joutuisi tapaamaan pahoinpitelijäänsä.
Vuonna 2004 syntynyt poika tuomittiin nuorena henkilönä tehdystä pahoinpitelystä 50 päiväsakon rangaistukseen. Nuorukaisen tuloilla tämä tarkoitti 300 euron seuraamusta. Kivusta ja särystä hänet määrättiin maksamaan uhrille 500 euroa korvauksia.
2:20