17 osavaltiota haastoi Trumpin hallinnon oikeuteen siirtolaislasten erottamisen vuoksi – käräjätuomari linjasi perheet yhdistettäväksi

2:36img
Julkaistu 27.06.2018 07:23

MTV UUTISET

17 Yhdysvaltojen osavaltiota on haastanut Trumpin hallinnon oikeuteen siirtolaislasten erottamisen vuoksi. Syytteessä hallinon toimia kuvattiin julmiksi ja laittomiksi, kertoo BBC.

Usean demokraattiosavaltion kuten Washingtonin, New Yorkin ja Kalifornian oikeusministerit jättivät haasteet hallintoa vastaan.

Osavaltioiden mukaan hallinnon politiikka estää lapsiperheiden mahdollisuuden hakea turvapaikkaa Yhdysvalloista.

Osavaltiot toivovat lapsiperheiden yhdistämisen tapahtuvan oikeuden päätöksen turvin ja saavan lapsiperheiden erottamiset loppumaan. Lakisyytteen mukaan Trumpin hallinnon aiempi päätös olla erottamatta perheitä ei takaa kohtelun loppumista. 

Käräjätuomari: Perhe yhdistettävä 30 päivän sisällä

Kalifornialaistuomari antoi tuoreeltaan myös päätöksen, jonka mukaan viranomaisten on yhdistettävä erotetut perheet 30 päivän sisällä erottamisesta. Mikäli siirtolaislapsi on viisivuotias tai nuorempi, yhdistäminen on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksestä.

Käräjätuomari teki päätöksen amerikkalaisen kansalaisjärjestön tekemän lakisyytteen myötä. Lakisyytteessä käsiteltiin seitsemänvuotiaan tytön kongolaistytön tapausta. Tämä erotettiin äidistään Yhdysvaltojen rajalla. Lisäksi tapauksessa käsiteltiin 14-vuotiaan brasilialaispojan erottamista äidistään.

Yli 2 000 maahan laittomasti tullutta lasta on erotettu vanhemmistaan Trumpin hallinnon politiikan seurauksena. Viime viikolla presidentti Trump määräsi erotukset lopetettavaksi ja sanoi, että maahan tulleet perheet pidätettäisiin yhdessä. 

Tuoreimmat aiheesta

Trumpin Yhdysvallat