17-vuotiaalta suurlupaukselta järkyttävä ylilyönti – selittää hyökkäystään: "Hyväksyn tekojeni seuraukset"

17-vuotias suurmestari syyllistyi törkeään tekoon shakin Yhdysvaltain mestaruusturnauksessa. Nyt hän pahoittelee ylilyöntiään.

17-vuotias Christopher Yoo heitettiin ulos mestaruusturnauksesta sen jälkeen, kun hän löi naispuolista videokuvaajaa päähän. Yoo sortui tekoon hävittyään turnauksen viidennen kierroksen ottelun Fabiano Caruanaa vastaan. 

Tapahtuman päätuomari kuvaili iskua "täysin provosoimattomaksi lyönniksi" takaapäin. Hänen mukaansa teko ei voinut olla "millään muotoa vahinko". 

Chess.comin mukaan Yoo on nyt julkaissut anteeksipyynnön tapahtuneesta. 

– Olen todella pahoillani, se oli vakava virhe. Toivon joka päivä, että voisin palata ajassa taaksepäin ja tehdä asian tekemättömäksi. Olen hyvin surullinen ja toivon, että videokuvaaja on kunnossa. Hyväksyn tekojeni seuraukset, Yoo lausui.

Nuori suurmestari laitettiin tapauksen jälkeen hetkellisesti putkaan. Hän sai tapauksesta pahoinpitelysyytteen. Yoo vapautettiin lopulta vanhempiensa huostaan. 

Myös Yoon vanhemmat ovat julkaisseet tapahtuneesta lausunnon. Pelaajan isä vahvisti turnauksessa tapahtuneen ylilyönnin ja pahoitteli poikansa tekoa. 

Yoo on erotettu Yhdysvaltain shakkiliitosta toistaiseksi, kunnes tapauksen tutkinta on saatu päätökseen. Chess.comin mukaan Yoo on yksi Yhdysvaltain lupaavimmista shakinpelaajista. Hänestä tuli yhdeksänvuotiaana maan nuorin mestari vuonna 2016. 

Lue myös:

    Uusimmat