17-vuotias kuljettaja kuollut ulosajossa Orimattilassa

Yksi kuoli ja kaksi loukkaantui ulosajossa Orimattilassa.

17-vuotias kuljettaja on menehtynyt ulosajossa Orimattilassa, tiedottaa Hämeen poliisi.

Onnettomuudessa lisäksi loukkaantui kaksi turma-auton kyydissä ollutta henkilöä. He olivat poliisin mukaan samaa ikäluokkaa menehtyneen kuljettajan kanssa.

Loukkaantuneet on kuljetettu sairaalaan. Poliisin tietojen mukaan matkustajina olleilla nuorilla ei ole hengenvaara ja heidän tilansa on vakaa.

Poliisin mukaan ulosajo tapahtui Orimattilan Myrskyläntiellä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä noin kello neljä.

Kuljettaja menetti ajoneuvon hallinnan oikealle kaartuvassa mutkassa ja ajautui ulos tien vasemmalle puolelle.

Onnettomuus tapahtui noin kaksi kilometriä keskustasta Myrskylän suuntaan.

Auto romuttui onnettomuudessa täysin, poliisi toteaa. Tapahtumapaikalla on nopeusrajoitus 60 km/h.

Kuljettajalla oli voimassa oleva ajokortti.

Onnettomuuteen ei epäillä liittyvän muita ajoneuvoja.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena.

Tie 174 oli onnettomuuden jälkeen poikki.

 

Lue myös:

    Uusimmat