Egyptiläinen Mohamed Salah on tehnyt Valioliiga-seura Liverpoolin kanssa viiden vuoden mittaisen jatkosopimuksen.
Video: kooste sunnuntain MM-kisapäivästä.
LUE MYÖS: Mohamed Salah pyysi anteeksi egyptiläisiltä – supertähden maajoukkueuran jatkuminen yhä mysteeri
Egyptiläisen palkka on reilut 225 000 euroa (200 000) puntaa viikossa, kertovat brittimediat.
Salah on ollut runsaasti esillä mediassa viime aikoina. Ensin hän johdatti Liverpoolin Mestarien liigan finaaliin saakka. Pelissä Real Madridia vastaan hän loukkasi olkapäänsä, ja maailmanlaajuisesti jännitettiin, toipuuko Salah MM-kisoihin.
Salah oli MM-kisoissa kentällä kahdessa ottelussa, joissa hän teki kaksi maalia. Egypti ei kuitenkaan selviytynyt A-lohkosta jatkoon.
Salah teki Valioliigassa Liverpoolille viime kaudella 32 osumaa, joilla hän voitti sarjan maalikuninkuuden. Liverpool sijoittui sarjassa neljänneksi.