25–0: Suomi riepotteli vastustajansa

134026923
Jenna Saario (arkistokuvassa) mätti Suomelle viisi osumaa ja syötti kaksi.Str / Lehtikuva
Julkaistu 28.01.2025 17:31

MTV URHEILU – STT

Suomen naisten salibandymaajoukkue aloitti MM-karsintaurakkansa tiistaina kaatamalla Espanjan odotetusti murskalukemin. Suomi juhli Latvian Valmierassa voittoa Espanjasta maalein 25–0.

Andreas Harneskin valmentama Suomi karkasi jo avauserässä seitsemän maalin johtoon ja latoi toisessa erässä kymmenen sekä kolmannessa erässä kahdeksan osumaa.

Suomalaisten pisterohmu oli Jenna Saario, joka teki viisi maalia ja syötti kaksi. Suomen kaikki kenttäpelaajat keräsivät tilastoihinsa vähintään yhden tehopisteen.

Suomi kohtaa MM-karsintaturnauksessa torstaina Viron, perjantaina Britannian ja lauantaina Latvian. Lohkon kolme parasta joukkuetta pääsee ensi joulukuussa Tshekissä pelattavaan MM-lopputurnaukseen.

Suomi oli edellisessä MM-turnauksessa hopealla.

Salibandyliiton tiedotteen mukaan tiistain ottelu oli Suomen ja Espanjan naisten välillä kaikkien aikojen toinen.

Tuoreimmat aiheesta

Salibandy