Entinen lapsitähti Mary-Kate Olsen avioitui viikonloppuna rakkaansa Olivier Sarkozyn kanssa.
Takavuosien lapsitähti Mary-Kate Olsen meni viikonloppuna naimisiin pitkäaikaisen kumppaninsa Olivier Sarkozyn kanssa, uutisoi Page Six -julkaisu.
Olsen tuli tunnetuksi jo lapsuudessaan tähdittäessään Full House -sarjaa ja sittemmin useita elokuvia identtisen kaksoissiskonsa Ashley Olsenin kanssa. Nykyään naiset omistavat myös kaksi muotimerkkiä.
Pankkiirina työskentelevä 46-vuotias Sarkozy puolestaan tunnetaan myös Ranskan entisen presidentin Nicolas Sarkozyn velipuolena. Miehellä on kaksi lasta entisestä liitostaan. Olsenille liitto on ensimmäinen.
Sarkozyn arvoksi on arvioitu jopa 60 miljoonaa dollaria. Olsenin omaisuuden arvioidaan puolestaan olevan huimat 150 miljoonaa dollaria.
Page Sixin mukaan intiimi vastaanotto pidettiin yksityistilassa New Yorkissa vain noin 50 kutsuvieraan läsnäollessa. Vieraiden tuli luopua matkapuhelimistaan saapuessaan juhlapaikalle.
Erään paikallaolleen mukaan koristeluihin sisältyi muun muassa savukkeilla täytettyjä maljoja, ja moni vieras sauhuttelikin illan aikana runsaasti.
Pari on pitänyt yhtä noin kolmen vuoden ajan. Kihloihin he menivät vuonna 2014.
Uusimmat
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
Lataa lisää