3-vuotias pikkupoika putosi koira-aitaukseen – tämä mies pelasti lapsen lähes varmalta raatelukuolemalta

2:49img
Julkaistu 24.03.2018 13:46

MTV UUTISET - CNN

Joskus oikea ihminen sattuu olemaan oikeassa paikassa, oikeaan aikaan. Tällä kertaa tämä henkilö oli Dwayne Pressley, joka kuuli erikoista ääntä naapurista. 

Pressley meni ystävänsä kanssa katsomaan, mistä ääni tuli. He huomasivat maassa pienen, vaalean lapsen ja koiran. 

3-vuotias poika oli pudonnut ikkunasta suoraan kahden ison koiran aitaukseen. Toinen koirista piileskeli nurkassa, mutta toinen oli hyökännyt lapsen kimppuun.

Pressley joutui repimään aitauksen portin auki. Hän sanoo, ettei ollut aikaa miettiä – lapsi oli selvästi välittömän avun tarpeessa. 

Hän tosin luuli aluksi, että lapsi oli kuollut. Hän nappasi pojan kainaloonsa ja taisteli vielä koiraa vastaan.

Poika pelastui, mutta sai hyvin vakavat vammat. Lapsen kasvot oli raadeltu pahasti.

Pressley kuvailee näkymää järkyttäväksi. 

Lapsen äiti oli tapahtuma-aikaan nukkumassa. Poliisin mukaan lapsen elinolosuhteet olivat muutenkin puutteelliset ja vaaralliset. Talosta löytyi myös 8 kuukauden ikäinen vauva.

Lapset ovat nyt viranomaisten huostassa. Vanhemmat, jotka ovat myös koirien omistajia, ovat pidätetty.

– Lapsia täytyy aina suojella. Heidän täytyy tulla aina ensimmäisenä, ihan sama mitä muuta olet tekemässä, Pressley sanoo.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat